Minulla on oma lapsi. Minä olen äiti. Krista, 31, on elänyt jo vuoden lapsiperheen elämää. Silti hän havahtuu välillä ihmettelemään, että oma lapsi on totta. Ja kuinka nopeasti kaikki tapahtuikaan!
”Olin haaveillut omasta lapsesta kymmenisen vuotta, koko aikuisikäni. Koska olen luonteeltani pessimisti, ajattelin, ettei haave välttämättä toteudu koskaan”, Krista kertoo.
Kristalla ei ollut parisuhdetta eikä kumppania, jonka kanssa yrittää lasta. Biologinen kello tikitti. Mitään takeita sille ei ollut, että Krista löytäisi parisuhteen lähiaikoina, eikä välttämättä koskaan.
”Olin ottanut selvää itsellisen äitiyden mahdollisuudesta ja kustannuksista, kun televisiossa haettiin osallistujia Lapsi tuntemattoman kanssa -sarjaan. Hain ja pääsin mukaan.”
Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua
Televisiosarjassa seurattiin itsellisten, aiemmin toisilleen vieraiden naisten ja miesten yritystä saada lapsi kumppanuusvanhempina.
”Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta, jossa vähintään kaksi henkilöä ryhtyy yhteisestä sopimuksesta vanhemmiksi yhteiselle lapselle”, johtava asiantuntija Anna Moring Monimuotoiset perheet -verkostosta kertoo.
Kumppanuusvanhemmuus voi olla monelle ainoa tie vanhemmaksi.
”Sijaissynnytys vaatii ulkomaisia kontakteja, adoptio on epävarma tapa, eivätkä itselliset miehet voi Suomessa käytännössä adoptoida”, Moring luettelee.
Moni nainen päätyy kumppanuusvanhemmuuteen Kristan tapaan tilanteessa, jossa vakituista kumppania ei ole ja aikaikkuna lapsen saamiselle on sulkeutumassa.
”Kumppanuusvanhemmat ovat usein yli kolmekymmentävuotiaita, aikuisia ihmisiä”, Moring tietää.
Vanhemmuus ja rakkauselämä erillään
Kumppanuusvanhempi voi löytyä tuttavapiiristä tai Facebook-yhteisöistä. Krista löysi isän lapselleen lopulta muualta kuin televisio-ohjelmasta; Sateenkaariperheet ry:n kumppanuusvanhemmille ja kumppanuusvanhemmuutta suunnitteleville tarkoitetusta tilaisuudesta.
Perheenperustaminen ei ehkä ole ensimmäinen eikä helppo toisilleen vieraiden miehen ja naisen puheenaihe, mutta tässä tilaisuudessa se oli.
”Sain tukea näkemykselleni, että vanhemmuus ja rakkauselämä voivat olla toisistaan erilliset asiat. Kumppanuusvanhemmuutta voivat toteuttaa myös muut kuin seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset”, Krista sanoo.
Lapsi tuntemattoman kanssa vaatii sopimuksia
Kumppanuusvanhemmille lapsi ei synny vahingossa. Ennen kuin kumppanuusvanhemmat yrittävät lasta, he sopivat keskenään muun muassa lapsen huoltajuus- ja asumisjärjestelyistä. Krista ja lapsen isä kirjasivat yhdessä ylös suunnitelmiaan ja asioita, joihin he joutuvat tai haluavat palata myöhemmin.
”Sovittavaa ja puhuttavaa on niin paljon, että ainakaan minulla ei tuolloin riittänyt voimavaroja esimerkiksi ystävyyssuhteisiin”, Krista muistelee.
Krista oli testauttanut hedelmällisyytensä, ja testin mukaan terveys ei estäisi raskautta. Silti raskauden käynnistyminen perinteisellä tavalla vain parin kuukauden kuluttua lapsen isän tapaamisesta ja lähes ensi yrittämällä yllätti.
”Pessimisti-minäni ajatteli, ettei hyvä onneni voinut jatkua näin pitkälle. Seuraavaksi aloin jännittää, kestääkö raskaus loppuun asti.”
Lapsia on ennenkin saatu vieraan kanssa
Suunnitelmallinen, sopimukseen perustuva vanhemmuus ei ole uusi asia. Ihmiset ovat kautta aikain saaneet lapsia ilman romanttisia rakkaussuhteita, esimerkiksi järjestetyissä avioliitoissa.
”Koska kumppanuusvanhemmuus on Suomessa harvinainen ja poikkeaa totutusta tavasta saada lapsi, se herättää ihmetystä”, Moring sanoo.
Krista ei näe mitään erikoista omassa tavassaan toteuttaa vanhemmuutta.
”Minulle suurin ihmetyksen aihe on ollut se, että kaikki pelkoni osoittautuivat vääriksi. Sain oman, terveen lapsen.”
Perhe ja sisarus valmiina
Tietämättömyys voi saada aikaan sen, että kumppanuusvanhemmuutta arvostellaan kielteisesti. Joku voi pitää sitä lapsen edun vastaisena.
”Lapsen hyvä kasvuympäristö voi toteutua monenlaisissa ympyröissä. Tärkeintä on, että lapsella on ympärillään rakastavia aikuisia”, Moring muistuttaa.
Kumppanuusvanhemmuudessa lapsi voi saada perinteistä isomman perheen, johon kuuluvat isän ja äidin lisäksi kummankin puolisot ja mahdollisesti aiemmat lapset.
Kristan lapsen isällä oli ennestään lapsi, mikä oli Kristasta yksinomaan hyvä asia. Krista sai heti alusta seurata, kuinka toinen toteutti vanhemmuuttaan.
”On mahtavaa, että lapsellani on sisarus, vaikka minä en sitä pystyisi hänelle koskaan antamaan.”
Kumppanuusvanhemmuus on sopuratkaisu
Suunnitelmallisuus vaikuttaa myönteisesti lapsen hyvinvointiin myös tulevaisuudessa. Kumppanuusvanhemmat ovat varautuneet ennakolta asioihin, jotka tulevat parisuhteessa eläville vanhemmille erotessa usein yllätyksenä.
”Koska kumppanuusvanhemmat asuvat valmiiksi erillään, he välttävät tyypilliset eroriidat”, Moring toteaa.
Lapsikaan ei joudu kohtamaamaan sitä kitkaa, mikä voi syntyä, kun vanhemmista toinen aloittaa uuden parisuhteen. Jos kumppaneista toinen muuttaa, lapsen ei tarvitse olla huolissaan tulevasta: lapsen asumisesta on sovittu ennalta.
”Omaa turvallisuuden tunnettani lisäsi merkittävästi se, että isoista asioista puhuttiin ennakkoon”, Krista kertoo.
Jaettu vanhemmuus lisää voimavaroja
Aiemmin työ sosiaali- ja terveysalalla rytmitti Kristan arkea. Nyt lapsi päättää aikatauluista. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ajattelussa ja arvojärjestyksessä. Lapsi tulee kaikessa ensimmäisenä.
”Jaettu vanhemmuus tekee minusta lapselleni mahdollisimman hyvän äidin. Jos minä en jaksa, lapsen isä jaksaa.”
Itsellisen naisen äitiys olisi ollut Kristasta hyvin rankkaa. Hän kuvitteli vielä raskausaikanakin itsensä todellista pärjäävämmäksi.
”Lapsen odottaminen toisen ihmisen kanssa toi mukanaan turvallisuuden tunnetta. Oli mukavaa odottaa jotakin yhdessä niin paljon.”
Kumppanuusvanhemmuuden haasteet ovat Kristan mukaan samanlaisia kuin muilla.
”Lapsi on ollut terve ja nukkuu hyvin, mutta lapsen hoidon sitovuus yllätti. Onneksi hoitoa ja vastuuta ei tarvitse jakaa yksin.”
MC-FI-00365
