Hae Rosiesta

Jaa

Bloggaaja Mirva Rajala: ”Raudanpuute selitti oudot oireeni”

Ensin Mirva Rajala luuli oireitaan stressin ja rankan liikunnan aiheuttamiksi. Vasta ferritiinimittaus paljasti todellisen syyn, piilevän raudanpuutteen. Kun rautavaje hoidettiin, elämään palasivat energia ja ilo.

teksti Anna Kauhala ~ kuvat Leena Ylä-Lyly
asiantuntijana sisätautien erikoislääkäri Esa Soppi

Kesällä 2018 Mirva Rajala, 29, makasi kaupan lattialla jalat ylhäällä. Hän oli kärsinyt epämääräisistä oireista jo pitkään. Ne olivat kuitenkin kehittyneet salakavalasti ajan mittaan, eikä hän ollut huolestunut. Nyt häntä huimasi niin paljon, että melkein lähti taju.

”Selitin itselleni, että olen rasittunut, stressaantunut ja liikun liikaa. Ajattelin, että se kuuluu tähän elämäntilanteeseen, mutta jälkikäteen ajatellen minulla oli lähes kaikki raudanpuutteen oireet”, Rajala sanoo.

Rajalalla oli pieni lapsi, paljon töitä ja jatkuva kiire. Lisäksi hän treenasi paljon: kävi salilla, ui, juoksi ja joogasi. Syke nousi lenkeillä korkeaksi, keho ei enää palautunut liikuntasuorituksen jälkeen, lihaksia särki ja hengästytti.

”Mietin, miten minulla voi olla näin korkea syke, vaikka liikun paljon ja säännöllisesti”, Rajala muistelee.

Takkuilevan treenin lisäksi Rajala oli alakuloinen ja kiukkuinen. Hän oli aina ollut temperamenttinen, mutta nyt elämänilo oli kadoksissa. Hänestä tuli pessimistinen.

”Aloin pelätä, että jotain pahaa tapahtuu. Se on minulle epätyypillistä.”

Kun sitten alkoi vielä närästää ja kuvaan tulivat säännölliset rytmihäiriöt, Rajala pyysi työterveyslääkäriltä lähetteen verikokeisiin.

Lue myös: Väsyttää, tykyttää ja hengästyttää – voisiko syynä olla raudanpuute?

Verikoe paljasti, että ferritiini eli varastorauta oli aivan lopussa

Työterveyslääkärin määräämissä verikokeissa kaikki arvot olivat kunnossa. Rajala kuitenkin tunsi, että jotain on vialla ja meni syksyllä 2018 omatoimisesti uusiin verikokeisiin.

”Otin paljon liikkuville tarkoitetun tutkimuspaketin. Siitä selvisi rautavaje.”

Rajalan ferritiini- eli varastorauta-arvo oli 21. Se oli periaatteessa viitearvojen sisällä, joten Rajala ei ajatellut, että arvossa olisi mitään vikaa, ennen kuin näytti tuloksen lääkärille.

Lääkäri sanoi, että kun ferritiiniarvo on alle 30, kyseessä on vakava raudanpuute. Rajalan rautavarastot olivat siis aivan tyhjät. Lääkäri ihmetteli, miten Rajala edes oli jaksanut treenata niin alhaisilla rauta-arvoilla.

Mirva Rajala ei osannut epäillä raudanpuutetta, koska hänen hemoglobiiniarvonsa oli aina ollut korkea.

Hemoglobiini voi olla normaali, vaikka rautavarastot ovat tyhjät

Raudanpuutteen pääoireeksi nimetään yleensä väsymys. Rajala ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa ollut väsynyt tai uninen. Hänen hemoglobiininsa oli myös ollut aina korkea, joten hän ei ollut missään vaiheessa epäillyt rautavajetta.

”Raudanpuute ei aina näy hemoglobiinissa. Siksi ferritiiniarvo on ylivoimaisesti paras raudanpuutteen mittari”, sisätautien erikoislääkäri Esa Soppi Terveystalosta sanoo. Hän on perehtynyt veritauteihin, anemiaan ja raudanpuutteeseen.

Hemoglobiini ei välttämättä laske alle 120:n, vaikka ihminen kärsisi pahasta raudanpuutteesta.

Naisella on raudanpuuteanemia, kun hemoglobiini laskee alle 120:n. Kaikille ei kuitenkaan kehity raudanpuutteessa anemiaa, eli hemoglobiini ei välttämättä laske alle 120:n, vaikka ihminen kärsisi pahasta raudanpuutteesta. Syytä tähän ei tarkkaan tiedetä.

Kun elimistö ei saa ravinnosta tarpeeksi rautaa tai menettää sitä liikaa esimerkiksi veren mukana, se alkaa korjata tilannetta tyhjentämällä rautavarastoja. Niiden tilaa mittaa ferritiiniarvo.

”Raudanpuute on huomattavan alidiagnosoitu, koska hemoglobiini voi olla viitearvojen sisällä, vaikka rautavarasto olisi aivan tyhjä”, Soppi sanoo.

Sopen mukaan jopa 90 000 suomalaista kärsii anemiasta ja heidän lisäkseen noin 240 000 suomalaisella on raudanpuute ilman anemiaa.

Lue myös: Ferritiinin mittaus kertoo elimistön rautavarastoista

Raskaus ja sektio aiheuttivat raudanpuutteen

Kun Mirva Rajala sai kuulla kärsivänsä rautavajeesta, hän oli yhtä aikaa helpottunut ja epäuskoinen.

”Oli hyvä, että oireille löytyi syy. Samaan aikaan kuitenkin ajattelin, ettei minulla voi olla rautavajetta!”

Kävi ilmi, että Rajalan raudanpuute oli saanut alkunsa jo raskauden aikana. Hän oli menettänyt rautaa myös sektiossa. Hän ei pystynyt syömään sen jälkeen rautalisää, sillä vatsa ei kestänyt sitä.

”Raskaus ja runsaat kuukautiset ovat naisilla yleisimpiä raudanpuutteen syitä”, Esa Soppi sanoo.

Rajala liikkui myös paljon ja söi kasvisruokaa. Silloin raudansaantiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Suomessa ravinnosta johtuva raudanpuute on sekasyöjillä harvinainen, mutta kasvissyönti, syömishäiriöt ja rankka urheilu voivat vaikuttaa siihen.

Verenluovutukset, keliakia ja haavainen paksusuolentulehdus voivat myös altistaa rautavajeelle.

Rautainfuusion jälkeen Rajalan vointi pareni hiljalleen.

Ei rautalisää ilman diagnoosia ja lääkärin määräystä

Vaikka kärsisit raudanpuutteen oireista, rautavajetta ei kannata diagnosoida omatoimisesti. Rautalisää ei myöskään ole hyvä syödä ilman lääkärin määräystä.

”Raudanpuutteen diagnosoiminen vaikeutuu, jos potilas on käyttänyt rautalisää”, Esa Soppi sanoo.

Joskus harvoin raudanpuutteen takana voi olla esimerkiksi kasvaimesta johtuva suolistoverenvuoto, joka voi jäädä havaitsematta rautalisän takia. Siksi epämääräisten oireiden kanssa kannattaakin aina mennä lääkäriin.

Raudanpuute voi aiheuttaa Rajalan oireiden lisäksi uupumusta, muistihäiriöitä ja keskittymisvaikeuksia.

Raudanpuute sekoitetaan myös välillä kilpirauhasen vajaatoimintaan, sillä niiden oireet ovat samankaltaiset. Raudanpuute voi aiheuttaa myös lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa.

”Suomessa jopa 100 000 ihmistä käyttää turhaan kilpirauhaslääkitystä, vaikka kyseessä on usein raudanpuute”, Soppi sanoo.

Rautaa tarvitaan elimistön monissa toiminnoissa. Raudanpuute voi aiheuttaa Rajalan oireiden lisäksi uupumusta, muistihäiriöitä ja keskittymisvaikeuksia. Hoitamattomana raudanpuute johtaa pahimmillaan täydelliseen suorituskyvyttömyyteen.

Lue myös: Triathlonisti Kaisa Ilvesmäki-Jakobsen: ”Mittautan rauta-arvoni pari kertaa vuodessa”

Hoitona rautainfuusio – vatsa ei kestänyt rautaa

Raudanpuute hoidetaan useimmiten suun kautta otettavalla rautalisällä. Rajalan raudanpuutetta ryhdyttiin lokakuussa 2018 hoitamaan kuitenkin heti rautainfuusiolla eli suonensisäisellä raudalla, koska hänen vatsansa ei kestä rautaa. Joulukuussa otettiin uudet verikokeet. Ferritiini oli silloin 150 eli todella hyvä.

Parin viikon kuluttua tiputuksesta lähti närästys. Jouluna ei enää huimannut jatkuvasti, ja alkuvuodesta mieliala alkoi olla valoisampi.

”Oloni alkoi kohentua pikkuhiljaa, mutta siihen meni pari kolme kuukautta.”

Sitten rytmihäiriöt tulivat takaisin, ja Rajala meni jälleen testeihin maaliskuussa 2019. Ferritiini oli enää 67. Rajala konsultoi tuloksesta kahta lääkäriä, joista toinen sanoi arvon olevan erittäin hyvä. Toinen sen sijaan määräsi uuden rautainfuusion ja sanoi, että ferritiiniarvon pitäisi olla raudanpuutteen jälkeen vähintään 100.

Tällä hetkellä Rajalan ferritiiniarvo on 210. Se tulee luultavasti hieman laskemaan, mutta sen uskotaan pysyvän kuitenkin hyvänä ja tilannetta seurataan lääkärin kanssa.

Rauta-arvojen kohennuttua Rajala on ollut silmin nähden iloisempi. ”Läheiseni ovat sanoneet, että minusta on tullut kuin eri ihminen.”

Rautaa ruokavaliosta ja ilo takaisin elämään

Raudanpuutteen jälkeen Rajala on luopunut kasvissyönnistä ja syö jälleen sekaravintoa.

”Minulla tulee nykyisin välillä hetkiä, joina koen tarvitsevani lihaa”, Rajala sanoo.

Lääkäri sanoi, että hän on luultavasti saanut ravinnosta liian vähän rautaa tai syönyt jotain, joka haittaa sen imeytymistä.

Kasviperäinen rauta imeytyy huonommin kuin eläinperäinen, ja esimerkiksi maitotuotteet ja kahvi voivat heikentää sen imeytymistä. Siksi kasvissyöjän on hyvä varmistaa, että ruokavaliossa on tarpeeksi raudanlähteitä, kuten täysjyväviljaa, palkokasveja ja pähkinöitä.

Tunnen itseni hyvin etuoikeutetuksi, koska raudanpuutteeni on saatu hoidettua.

Rajalan raudanpuutteen oireet ovat nyt poissa, ja ilo on palannut elämään. Sen ovat huomanneet muutkin.

”Läheiseni ovat sanoneet, että minusta on tullut kuin eri ihminen – olen paljon iloisempi!”

Treenikin sujuu taas. Nyt Rajala haluaa osaltaan levittää tietoa raudanpuutteesta, jotta useammat saisivat hoitoa siihen.

”Kaikki lääkärit eivät tunnista raudanpuutetta ilman anemiaa, eikä ferritiinimittausta siksi aina määrätä. Tunnen itseni hyvin etuoikeutetuksi, koska raudanpuutteeni on saatu hoidettua.”

Mirva Rajala on kirjoittanut raudanpuutteestaan ja sen hoidosta MirvaAnnaMarian-blogissaan.