Mistä tiedän, olenko valmis äidiksi, psykologi Leea Mattila?

Yleistä linjaa esimerkiksi sopivasta iästä ei voi antaa. Toinen on valmis tosi myöhään, toinen haaveilee jo varhain äidiksi tulosta ja tahtoo lapset nuorena. Raskauskin voi kypsyttää äidiksi. On hyvä tiedostaa, että vanhemmuus on ennen kaikkea sitoutumista.

Jos aikoo ryhtyä vanhemmaksi, on pakko opetella sietämään epävarmuutta. Lapsia voi suunnitella, mutta ainahan elämä ei etene käsikirjoitettuna. Lapset ovat siinä mielessä aina lahjoja.

Joku saattaa miettiä tarkkaan esimerkiksi sitä, milloin lapsen sopii tulla ja yrittää jopa ajoittaa vauvan syntymäkuukautta. Silloin on hyvä miettiä, miksi ja mistä niin äärimmäinen suunnittelun ja kontrollin tarve kumpuaa? Onko esimerkiksi lapsuudessa ollut kaoottista ja sen seurauksena on kasvanut aikuiseksi niin, että on alkanut säännellä kaikkea.

Jos epävarmuus vaivaa suunnattoman paljon, aiheesta on hyvä puhua ja hakea tarvittaessa apua.

Silloin kannattaa haastaa itsenään ja harjoitella ajattelemaan, että ehkä mitään pahaa ei tapahdu, vaikka hellitän vähän.

Jos epävarmuus vaivaa suunnaattoman paljon, aiheesta on hyvä puhua ja hakea tarvittaessa apua. Ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä myös, jos äitiyteen ja vanhemmaksi ryhtymiseen liittyy pelkästään vaikeita, ahdistavia tunteita.

Vanhemmuus on jokaisen ihmisoikeus ja oma valinta. Perheen voi muodostaa monella tapaa, myös yksin, ilman puolisoa. Silloin kannattaa kuitenkin miettiä jo ennalta, miten kerrot lapselle siitä, miten hän on saanut alkunsa. Lapsella on varmasti kysyttävää siitä, ja hänellä on oikeus tietää.

Millainen elämäntilanteen pitää olla, jotta uskallan hankkia lapsia?

Elämässä on aina jotain, minkä vuoksi lapsen saamista voi lykätä. Täydellinen valmistelu ei kuitenkaan takaa, että elämästä tulisi täydellistä. Elämään kuuluu ennustamattomuus. Aina on jokin riski.

On ihan ymmärrettävää, että esimerkiksi määräaikaisessa työsuhteessa ei välttämättä uskalla ajatella vanhemmuutta. Moni haluaa ensin valmistua ammattiin ja hankkia omistusasunnon, varmistaa mahdollisimman hyvät lähtökohdat lapselle. Se osoittaa vastuullisuutta, mutta jos odottaa liikaa, hedelmällisyys alkaa laskea.

Kannattaa myös miettiä omaa jaksamistaan. On tietenkin ihan hyväksyttävää päätyä siihen, että lapsen aika ei ole nyt ja asiaan voi palata myöhemmin. Mutta jos päätyy lykkäämään lapsen hankkimista jostain ulkopuolisesta syytä, voi seurata katkeruutta.

Pitääkö vauvan tuloon tai raskaaksi tulemiseen jotenkin valmistautua?

Sanoisin varovasti kyllä. Lapsen ja vanhemman suhde alkaa raskausaikana, tai oikeastaan jo niistä ensimmäisistä kuvitelmista, joissa vanhemmuus nousee mieleen. Mielikuvat valmistavat vanhemmaksi tulemiseen hyvin paljon.

Jos raskaus on yllätys tai taustalla on vaikka useita keskenmenoja, tuleva äiti ei välttämättä uskalla ajatella vauvaa raskauden aikana ja varoo yhdistämästä siihen myönteisiä tunteita. Se voi ennustaa ongelmia vuorovaikutussuhteeseen, mutta ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että ongelmia tulisi.

Moni pelkää esimerkiksi, että vauvasta tulee raskas pallo jalkaan, ja omasta ajasta luopuminen voi ahdistaa.

Raskausaikana voi jo miettiä sitä, millaista hoivaa on itse saanut lapsena, millaista vanhemmuutta haluaa siirtää eteenpäin ja mitä haluaa muuttaa, millainen olisi itse äitinä tai isänä.

Unelmoinnin vastapainoksi on hyvä olla realisti ja uskaltaa ajatella myös niitä negatiivisia tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia, jotka mieleen nousevat. Moni pelkää esimerkiksi, että vauvasta tulee raskas pallo jalkaan, ja omasta ajasta luopuminen voi ahdistaa.

Mistä tiedän, onko puolisoni sopiva vanhemmaksi ja kestääkö parisuhteemme lapsen tulon?

Puolison sopivuudesta ei voi tietää kukaan muu kuin sinä itse. Älä siis kysy siskolta, kaverilta, äidiltä tai psykologilta. Se on jokaisen henkilökohtainen päätös, tunne ja sisäinen ääni.

Vanhemmaksi myös kasvetaan ja kenestä tahansa voi tulla hyvä vanhempi. Siksi en määrittelisi ketään ennalta. Jos tunteesi ovat kovin ristiriitaisia, niiden ääreen on hyvä pysähtyä. Usein tunteista puhuminen toiselle ääneen jäsentää ja auttaa selvittämään ja kestämään niitä. Myös päiväkirjan kirjoittaminen voi auttaa.

Pikkulapsiaika rasittaa parisuhdetta, ja silloin tulee paljon eroja. Vauvan syntymän jälkeen täytyy oppia jakamaan vuorovaikutusta lapsen ja puolison välillä.

Arki kaikkine tehtävineen voi olla hyvin kuormittavaa ja sen seurauksena eriydytään. Äkkiä voi huomata, etten tunnekaan enää puolisoani ja työkaverit tietävät asiani paremmin. Siksi täytyy pitää huolta siitä, että kiinnostuu toisen mielestä ja avaa omaa mieltään.