Yhden yön yli Jonna mietti. Hän tutkiskeli, millaisia ajatuksia ja tunteita heräisi, jos hänen ystävänsä saisi lapsen hänen munasolullaan. Hän pohti, olisiko esimerkiksi mahdollinen yhdennäköisyys ystävän lapsen kanssa ongelma. 32-vuotias Jonna oli kahden lapsen äiti, joten hänellä oli jo omakohtaista kokemusta vanhemmuudesta.

”Minulla itselläni on adoptiosisaruksia ja ajattelen, että vanhemmuus on jotain muuta kuin geenejä. Tuntui luontevalta luovuttaa munasoluja, kun ystäväni tarvitsi niitä ja minulla niitä riitti.”

Samalla alalla työskentelevät Jonna ja Susanna olivat tutustuneet pari vuotta aiemmin koulutuksessa. Susanna oli puhunut Jonnalle paljon lapsettomuudesta – endometrioosista, vuosien yrittämisestä sekä hedelmöityshoidoista, joihin hän oli hakeutunut jo nuorena. Nyt 29-vuotias ystävä oli kertonut, että hoidot omilla munasoluilla oli lopetettu. Jäljellä ei olisi muuta keinoa kuin kokeilla hedelmöitystä lahjoitetuilla munasoluilla.

Tuntui luontevalta luovuttaa munasoluja, kun ystäväni tarvitsi niitä ja minulla niitä riitti.

Elettiin vuotta 2010. Susannan sairaanhoitopiirissä tehtiin hedelmöityshoitoja lahjasoluilla, mikäli hoitoihin tulevalla oli tiedossa sopiva lahjoittaja. Viime vuosina julkisen terveydenhuollon lahjasoluhoidot ovat olleet jäissä, ja parhaillaan käydään keskustelua siitä, millaisia hoitoja julkisella sektorilla tulisi tehdä ja miten eri asiakasryhmiä kohdeltaisiin tasapuolisesti.

”Jos minulla olisi sisko, olisin voinut kysyä lahjoittamista häneltä. Ystäviltä en olisi koskaan voinut pyytää, koska koin, ettei kenenkään pitäisi joutua tilanteeseen, jossa joutuu vastaamaan näin isoon kysymykseen kyllä tai ei”, Susanna kertoo tilanteestaan. Siskon puuttuessa hän olikin ilahtunut, että Jonna tarjoutui lahjoittamaan munasoluja.

Munasolun luovutusta edelsivät perusteelliset pohdinnat monella kokoonpanolla

Kun kissa oli nostettu pöydälle, Jonna ja Susanna pohtivat keskenään perusteellisesti, mitä tunteita munasolun luovutus voisi herättää ja millaisia tilanteita voisi tulla vastaan. Myös siitä keskusteltiin, millaista suhdetta Susanna ja hänen miehensä toivoivat Jonnan ja mahdollisesti syntyvän lapsen välille.

Välillä saman pöydän ääreen kokoontuivat juttelemaan myös molempien puolisot. Lahjoittaminen tuntui hyvältä ratkaisulta kaikkien neljän osapuolen mielestä.

”Eräs lääkäri oli sitä mieltä, että tuttu lahjoittaja tarkoittaisi kolmatta henkilöä parisuhteessamme. Emme kuitenkaan itse nähneet tilannetta niin uhkaavana”, Susanna kertoo.

Tutulta ihmiseltä lahjasolun saaneilla perheillä on aina jonkinlainen side kolmanteen aikuiseen, mutta monissa tilanteissa lääkärit voivat myös suositella tutun lahjoittajan käyttämistä. Päätös perustuu joka tapauksessa tietoon ja neuvontaan, sillä lahjoittamista edeltävät useat tapaamiset ammattilaisten kanssa.

Lahjoittajan pitää ymmärtää, ettei hän ole hankkimassa lasta. Hänestä ei tule vanhempaa eikä kasvattajaa.

Ennen munasolujen kypsytys- ja irrotushoitoihin ryhtymistä Jonnalle tehtiin terveystarkastus ja laboratoriokokeita. Psykologi Mirka Paavilainen hedelmöityshoitoklinikka Ovumia Fertinovasta kertoo, että lahjoittaja ja lahjasolun saaja puolisoineen tapaavat myös psykologin sekä yhdessä että erikseen.

”Tapaamisissa keskustellaan esimerkiksi siitä, miksi ratkaisuun on päädytty. Lahjoittajan pitää ymmärtää, ettei hän ole hankkimassa lasta. Hänestä ei tule vanhempaa eikä kasvattajaa”, Paavilainen painottaa.

Kun lahjoittajaksi kaavaillaan siskoa, lapselle toivotaan yleensä suvun geeniperimää. Osa tuttua lahjoittajaa toivovista ajattelee, että on lapsen etu, jos hän tietää lahjoittajan pienestä pitäen.

Siskon tai ystävän lisäksi tuttu lahjoittaja voi olla puoliso. Tällöin naisparin toiveena voi olla se, että syntyvä lapsi olisi biologisesti molempien. Paavilainen kuitenkin kertoo, että useimmiten naispareilla on munasolun lahjoittamiseen lääketieteellinen syy.

Motiivien lisäksi psykologin vastaanotolla puhutaan tunteista, joita munasolun luovuttaminen tutulle ihmiselle voi herättää puolin ja toisin.

”Varsinkin munasolun lahjoittajalta vaaditaan itsetuntemusta ja tunteiden säätelytaitoa”, psykologi huomauttaa.

Psykologi puhuu munasolun lahjoittajan kanssa mahdollisista riskeistä

Vuosien jälkeen Jonnan muistikuvat hormonihoidoista ja munasolujen keräämisestä ovat jo hieman haalistuneet, mutta sen hän muistaa, että lahjoittaminen tuntui fyysisesti pikkujutulta.

”Se oli pieni vaiva siihen nähden, mitä Susanna ja hänen miehensä saivat. Sain hyvät kipulääkkeet, eikä luovuttamisesta tullut mitään komplikaatioita.”

Komplikaatioiden mahdollisuus on pieni mutta olemassa. Siksi esimerkiksi Mirka Paavilainen juttelee lahjoittajan kanssa aina myös komplikaatioiden tai myöhemmän lapsettomuuden mahdollisuudesta.

Mitä jos lahjasolusta syntyy lapsi, mutta lahjoittaja ei itse saakaan myöhemmin lapsia?

”Pettymyksiin pitää varautua. Mitä jos lahjasolusta syntyy lapsi, mutta lahjoittaja ei itse saakaan myöhemmin lapsia? Tai entä jos munasolu lahjoitetaan ja hoidot eivät onnistukaan?” Paavilainen kertoo kysyvänsä asiakkailtaan.

Jonna tunnustaa, että hän otti luovuttamisesta suorituspaineita. Hän oli kuullut, että joltain oli kerätty yli 20 munasolua. Jonnalta munasoluja saatiin talteen alle 10.

”Ajattelin, että nyt pitäisi tulla hyvälaatuisia munasoluja, kun Susanna maksaa paljon rahaa. Tuli vähän paniikki siitä, että munasoluja oli niin vähän.”

Julkisella sektorilla hoidot olivat onneksi maltillisen hintaisia, vain joitakin satoja euroja. Omien lääkkeiden ja poliklinikkamaksujen lisäksi Susannan ja hänen miehensä maksettavaksi tulivat Jonnan kulut. Mitään korvausta lahjoitetuista munasoluista ei maksettu.

Jonna luovutti munasoluja vain kerran. Munasolut hedelmöitettiin, ja yksi alkioista siirrettiin Susannan kohtuun tuoreeltaan. Ensimmäinen alkionsiirto ei kuitenkaan johtanut raskauteen.

Kaksi hyvälaatuista alkiota pakastettiin myöhempää käyttöä varten, ja vasta viimeinen mahdollinen hoito toi lopulta toivotun tuloksen. Susannan raskaustesti näytti viimein plussaa.

Ensikohtaaminen ystävän vauvan kanssa jännitti – heräisikö tunteita?

”Tunsin velvollisuutta raportoida Jonnalle raskauden etenemisestä ja neuvolakäynneistä. Koin, että niin täytyy tehdä”, Susanna kertoo huomanneensa jälkeen päin.

Susanna tietää, että geenit ja ympäristö – myös raskausajan ympäristö – yhdessä vaikuttavat siihen, millainen lapsesta kehittyy ja kasvaa. Raskausaikana hän kuitenkin pohti, kokisiko koskaan samuutta lapsensa kanssa.

”Taustalla oli pitkä lapsettomuus, joten monestakin syystä äitiys ei tuntunut heti luontevalta. En uskaltanut rentoutua.”

Mirka Paavilainen on kuullut, että varsinkin synnytyksen jälkeisen hormoniryöpyn aikana munasolun lahjoittajan vierailu voi saada tuoreen äidin pohtimaan, osaisiko lahjoittaja sittenkin hoitaa lasta paremmin. Joissain tapauksissa tuoreet vanhemmat ovat halunneet jopa rajata yhteydenpitoa lahjoittajaan.

Päällimmäinen tunne oli lopulta voimakas onni pitkään lapsettomuudesta kärsineen ystävän puolesta.

”Näissä tilanteissa on tärkeää muistaa, että epävarmuus ei johdu lahjasoluista vaan yleisesti vanhemmaksi tulosta”, Paavilainen huomauttaa. On aivan tavallista, että varsinkin ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva kokee epävarmuutta raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen.

Jonna kohtasi lahjoittamastaan solusta alkunsa saaneen vauvan ensimmäisen kerran hakiessaan ystäväperheen sairaalasta.

”Kyllä vauvan näkeminen jännitti. Mietin, heräisikö vauvan kohtaamisesta jotain poikkeuksellisia tunteita”, Jonna myöntää.

Päällimmäinen tunne oli lopulta voimakas onni pitkään lapsettomuudesta kärsineen ystävän puolesta. Susannakin kuvailee kohtaamista ennen kaikkea koskettavaksi.

Seurattuaan kymmenisen vuotta lahjasoluhoitoja psykologi Mirka Paavilainen on nähnyt, että lahjoittajallakin voi herätä vauvan syntymän myötä monenlaisia tunteita, esimerkiksi yllättävä vauvakuume.

”Lahjoittajalta vaaditaan sensitiivisyyttä. Hän voi olla perheelle tukena ja apuna kuten kuka tahansa läheinen, mutta perheen rajoja pitää kunnioittaa”, psykologi sanoo.

Vauvansiemenestä puhuttiin lapselle pienestä pitäen

Susanna ja hänen miehensä ryhtyivät puhumaan lapselleen Jonnalta saadusta vauvansiemenestä jo ennen kuin tämä osasi kunnolla puhua. Kun asiasta on puhuttu aina, ei eteen tule koskaan dramaattista tilannetta, jossa asia otetaan yhtäkkiä esille.

”Yleensä ihmiset ymmärtävät, että salailusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Erityisesti tutun luovuttajan kohdalla salailu on mahdotonta”, Mirka Paavilainen toteaa.

Pienestä tyttövauvasta on kasvanut jo 7-vuotias koululainen. Kun Susanna taannoin luki tyttärelleen kirjaa, jossa puhuttiin adoptiosta ja bioäidistä, hän mainitsi, että onhan tytär itsekin saanut alkunsa eri naisesta.

”Sinä olet minun äiti, eikä kukaan muu”, Susanna kertoo tytön kimpaantuneen ja vaatineen, ettei asiasta puhuta kenellekään. ”Hän ei ehkä halua erottua joukosta, mutta varmasti asia tulee vielä monta kertaa mietityttämään. Hän on ihan positiivisessa sävyssä vertaillut omaa ja Jonnan hiusten väriä.”

Jonna kokee, että Susannan lapsi on hänelle kuin kenen tahansa ystävän lapsi.

Munasolun lahjoituksesta on puhuttu alusta lähtien muullekin lähipiirille – myös Jonnan hieman isommille lapsille. He ovat joskus miettineet suhdettaan Susannan lapseen, mutta kaikkiaan asia tulee puheeksi vain harvoin. Jonna itsekin kokee, että Susannan lapsi on hänelle kuin kenen tahansa ystävän lapsi.

”Susannan lapsi ei herätä minussa mitään poikkeavia tunteita. Näen meissä yhdennäköisyyttä, mutta minulle on aivan käsittämätön ajatus, että lapsi olisi minun, sillä hän on täysin toisen ihmisen kantama ja kasvattama”, Jonna toteaa.

Jonnan ja Susannan nimet on muutettu syntyneen lapsen yksityisyyden suojelemiseksi. Juttua varten on haastateltu myös naistentautien ja synnytysten sekä lisääntymislääketieteen erikoislääkäri Johanna Aaltosta.