Kolmannen keskenmenon jälkeen Piiasta, 42, tuntui taas, että hän oli joutunut vuoristorataan, jonka kyytiin ei halunnut. Se vei häntä ylös ja alas eikä hän päässyt pois.
”Suru. Se on sana, joka kuvaa päällimmäisenä niitä yhtätoista vuotta, joina yritin saada lasta”, Piia sanoo.
Piia tiesi jo parikymppisenä, että hänen suurin haaveensa on perhe. Se tuntui arvokkaalta ja tärkeältä. Kun Piia kolmekymppisenä tapasi tulevan puolisonsa, perheen perustaminen tuli nopeasti ajankohtaiseksi. Odottaminen tuntui turhalta.
Kului vuosi eikä raskaus alkanut. Kun raskaustesti lopulta näytti plussaa, Piian mielen täyttivät ilo ja onni. Viimein hänestä tulisi äiti. Siksi varhaisilla viikoilla tullut keskenmeno tuntui kohtuuttomalta.
Kun lähipiiriin syntyi toisia ja kolmansia lapsia, Piia koki epäoikeudenmukaisuutta. Miten helppoa raskaaksi tuleminen oli joillekin.
Ystävät ympärillä kertoivat vauvauutisia. Vaikka Piia oli iloinen läheistensä onnesta, häntä raastoi. Miksi minun tieni on näin vaikea, miksi minun unelmani ei täyty, hän mietti.
Tutkimuksiin Piia hakeutui, kun lasta oli yritetty kaksi vuotta. Tutkimusten jälkeen Piialle tehtiin kolme inseminaatiota. Kun raskaus puoli vuotta myöhemmin alkoi, Piia ehti nähdä vauvan varhaisultrassa. Lääkärillä oli kuitenkin huonoja uutisia.
”Syke oli heikko eikä sikiön koko vastannut raskausviikkoja. Vaikka halusin olla toiveikas, aavistin, että tämäkin raskaus menee kesken.”
Kun lähipiiriin syntyi toisia ja kolmansia lapsia, Piia koki epäoikeudenmukaisuutta. Miten helppoa raskaaksi tuleminen oli joillekin.
Mieli uskoo ihmeeseen kerta toisensa jälkeen
Lapsihaave alkoi rasittaa myös parisuhdetta. Piian kumppanin oli välillä vaikea ymmärtää, kuinka paljon hänen vaimonsa toivoi raskautta. Kun mies halusi taukoa hedelmöityshoidoista, pari haki apua terapiasta.
”Vaikka ymmärsin tauon tarpeen, päässäni takoi ajatus, että kello tikittää, meillä ei ole aikaa.”
Siksi se, että mies muutama kuukausi myöhemmin tahtoi erota, oli shokki. Vaikka Piia tiesi, ettei suhde ollut parhaissa kantimissa, päätös oli yllätys. Lapsihaave luisui jälleen kauemmaksi.
Ihmismieli on kummallinen. Vaikka pettymykset söivät, alkaneet raskaudet tai uusi hoitomuoto antoivat toivoa, että jos nyt tärppäisikin.
”Ajattelin, että minun pitäisi samaan aikaan toipua erosta, etsiä uutta suhdetta ja miettiä, jatkanko hoitoja yksin. Pohdin asiaa monelta kantilta ja päätin jatkaa yksin.”
Seuraavien vuosien aikana Piialle tehtiin muutama inseminaatio, yksi IVF-koeputkihedelmöitys ja kolme ICSI-mikrohedelmöitystä. Piia lopetti hoitoihin, lääkkeisiin ja muihin kuluihin, kuten akupunktioon kuluneiden rahojen laskemisen, kun summa ylitti 25 000 euroa.
Piia kertoo usein miettineensä, mikä sai hänet jatkamaan, vaikka pettymyksiä tuli kerta toisensa jälkeen. Hänellä ei ole selvää vastausta.
”Ihmismieli on kummallinen. Vaikka pettymykset söivät, alkaneet raskaudet tai uusi hoitomuoto antoivat toivoa, että jos nyt tärppäisikin.”
Lue myös: Minkä ikäisenä hedelmällisyys alkaa laskea? Gynekologi vastaa
Myös psyykeä pitäisi hoitaa hedelmöityshoitojen aikana
Lapsettomuuden aiheuttamaan suruunsa Piia haki lohtua luonnosta, liikunnasta, eläimistä ja ystävistä. Piia korostaa, että on aina pyrkinyt nauttimaan elämästään myös muilla keinoin, kuten opiskelemalla lisää, harrastamalla ja matkustamalla, vaikka mikään ei korvaakaan lapsettomuuden aiheuttamaa kipua.
Samaa mieltä on psykoterapeutti Anniina Kerman Vastaamosta. Kerman on työskennellyt yli kymmenen vuotta lapsettomuusaiheiden parissa. Hän toteaa, että varsinkin hedelmöityshoitojen aikana olisi arvokasta hoitaa myös psyykeä, ei pelkästään kehoa.
”Ihminen on kokonaisuus, joka ei toimi, jos toinen puoli hajoaa. Mielen taakkaa olisi hyvä keventää esimerkiksi ammattilaisen kanssa.”
Puhumista ja erilaisia tapoja purkaa tunteitaan Kerman pitää tärkeänä myös hoitojen onnistumisen kannalta. Jos kehomme on jatkuvassa hälytystilassa, hoidot eivät välttämättä toimi niin hyvin.
”Tämä on toki yksilöllistä, koska reagoimme stressiin eri tavoin. Eiväthän PMS-oireetkaan ole kaikilla yhtä voimakkaat.”
Lue myös: AMH-testi antaa osviittaa hedelmällisyydestä
Tunteiden kohtaaminen ja itsemyötätunto helpottavat
Vastaanotolleen tulevia Kerman kannustaa tuntemaan kaikki tunteet, joita lapsettomuus aiheuttaa: vihaa, surua, aggressiota, kaipausta, kateutta. Tässä kohdassa positiivinen psykologia ei toimi.
”Lapsettomuus on niin sensitiivinen asia ja suuri suru, että hyväntahtoiseksi tarkoitetut tsemppaukset voivat vain loukata. Toisen hätä ja tuska pitää nähdä ja ymmärtää.”
Kerman toivoo, että hän pystyisi antamaan asiakkailleen edes jotain, mikä auttaisi heitä arjessa eteenpäin. Kokemus omasta tärkeydestä ja erityisyydestä pitäisi pystyä löytämään muualta, jos haave vanhemmuudesta ei täyty.
Pettymyksiin ei voi varautua eikä niitä voi ennakoida. Uskon, että jokainen, joka tekee tämän päätöksen, on antanut kaikkensa.
Psykoterapeutti kutsuu tätä itsemyötätunnoksi, joka ulottuu omaan kehoon saakka.
”Se tarkoittaa lempeyttä ja armollisuutta henkilölle, joka on. Syytökset, kuten miksi poltin teininä tupakkaa tai odotin näin kauan, eivät vie eteenpäin, vaikka ovat luonnollisia.”
Kerman sanoo myös ymmärtävänsä pareja, jotka lopettavat hoidot henkisistä tai taloudellisista syistä. Se on hänestä inhimillistä.
”Pettymyksiin ei voi varautua eikä niitä voi ennakoida. Uskon, että jokainen, joka tekee tämän päätöksen, on antanut kaikkensa.”
Uuden alun aika – haaveissa adoptio
Myös Piia päätti lopulta keskeyttää hedelmöityshoidot. Kolme vuotta sitten Piia oli juuri tehnyt päätöksensä., kun hän tuli uuden kumppaninsa kanssa yllättäen raskaaksi. Mies on tukenut Piiaa alusta saakka.
Raskaus päättyi Piian kolmanteen keskenmenoon. Vaikka kokemus oli raastava, se sai Piian jälleen toivomaan. Viimeisenä keinona kokeiltiin lahja-alkiohoitoja, jotka päättyivät tuloksettomina. Lääkäri ei koskaan sanonut suoraan, että Piian olisi parempi antaa jo olla.
Päätöksen teki Piia. Hiljalleen hänessä sinetöityi tunne, että hoidoissa ei ole enää mieltä.
”Olen kääntänyt jokaisen kiven ja ollut sinnikäs. Fyysisesti olisin vielä jaksanut, henkisesti en. Toki, jos rahaa ei olisi tarvinnut laskea, olisin saattanut vielä kokeilla.”
Syitä, miksi hoidot eivät onnistuneet tai raskaudet päättyivät keskenmenoon, ei löytynyt.
Vaikka suru on yhä vahvin tunne, mukana on myös helpotusta.
Nyt Piia on aloittanut adoptioprosessin. Haave lapsesta elää, vaikka Piia ei vielä uskalla ajatella adoption onnistumista. Piia muistuttaa, että myös adoptio on monivaiheinen ja haastava tie, joka ei aina pääty toivotulla tavalla.
Tällä hetkellä Piialle on tärkeää käsitellä tunteitaan. Hän on luopunut hiljalleen haaveesta, että hänellä olisi biologinen lapsi. Vaikka suru on yhä vahvin tunne, mukana on myös helpotusta.
”Ajattelen, että viimein tämä rumba päättyy ja tilalle tulee jotain muuta. En vielä tiedä, mitä se on, mutta ainakin se on jotain uutta.”
Vaikka Piiasta tuntuu haikealta, että hänen ikävuosiaan 30–40 hallitsivat hoidot ja pettymykset, hän sanoo jo saavansa kiinni myös toisenlaisista ajatuksista.
”En halua sanoa, että tämä kasvatti minua, koska en toivonut tällaista kasvamista. Kokemus teki minusta kuitenkin vahvan. Minä annoin kaikkeni ja uskalsin toivoa.”
Piian nimi on muutettu aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi.
