Hae Rosiesta

Jaa

Millainen on raskausajan ruokavalio? Katso 9 vältettävää ruoka-ainetta

Äidin ruokavalio vaikuttaa sikiöön ja myöhemmin lapsen terveyteen monella tavalla. Odottajan on tärkeä syödä terveellisesti, varmistua vitamiinien ja hivenaineiden saannista ja välttää joitain ruoka-aineita. Pahimmillaan väärästä ruokavaliosta voi seurata keskenmeno.

teksti Anna Kauhala ~ kuvat iStockphoto
asiantuntijana tutkijatohtori Tiina Jääskeläinen

1. Ota nollatoleranssi alkoholin suhteen

Alkoholin käyttäminen kannattaa lopettaa jo siinä vaiheessa, kun suunnittelet raskautta. Alkoholin juominen voi nimittäin joidenkin tutkimusten mukaan heikentää hedelmällisyyttä. Se saattaa muuttaa naisen hormonitasapainoa ja heikentää miehen siittiöiden tuotantoa. Alkoholi voi vaurioittaa sikiötä myös aivan raskauden alussa, eli ennen kuin äiti edes tietää raskaudestaan. Ihan viimeistään tipattomalle kannattaa alkaa, kun on tullut raskaaksi.

Alkoholi kulkeutuu äidin veren mukana suoraan sikiölle. Se vaikuttaa kasvua sääteleviin geeneihin sikiössä sekä istukassa ja voi aiheuttaa vaurioita sikiön elimissä, aivoissa ja hermostossa. Lapsi voi myös syntyä poikkeuksellisen pienikokoisena tai kehitysvammaisena. Alkoholin käytöstä voi seurata myös keskenmeno.

Moni ajattelee, että lasi pari silloin tällöin ei haittaa. Ei kuitenkaan tiedetä varmasti, miten pieni määrä alkoholia vaikuttaa lapsen kehitykseen. Sen takia edes yhtä lasillista ei kannata nauttia, vaan varminta on pitää alkoholin kanssa nollatoleranssi koko raskauden ajan.

2. Luovu tyhjiöpakatuista kaloista

Tyhjiöpakatuissa kaloissa, kuten graavi- ja kylmäsavulohessa, voi piillä listeriabakteeri. Terveelle aikuiselle se aiheuttaa yleensä vain vatsataudin, mutta kehittyvälle sikiölle se voi olla tuhoisa. Sikiön elimistölle tauti saattaa olla niin rankka, ettei se kestä sitä, ja raskaus voi mennä kesken. Listerian vaara on todellinen, sillä Suomessakin listeriabakteerin aiheuttamia tautitapauksia raportoidaan vuosittain useita kymmeniä.

3. Jätä hauki lautaselta

Hauki on vaarallinen sikiölle, sillä se voi sisältää elohopeaa. Elohopea saattaa runsaina määrinä aiheuttaa kehityshäiriöitä ja vaurioittaa keskushermostoa.

4. Syö vain pastöroidusta maidosta valmistettuja juustoja

Pastöroimattomissa maitotuotteissa voi myös elää listeriabakteeri. Siksi raskausaikana kannattaa syödä vain kovia, kypsytettyjä juustoja. Näitä ovat leivän päälle viipaloitavat juustot, kuten edamit ja emmentalit.

Pehmeitä tuorejuustoja sen sijaan ei kannata syödä, jollei niihin käytetty maito ole pastöroitua. Monen suomalaisen valmistajan pehmeätkin juustot on pastöroitu, mutta tästä kannattaa varmistua.

5. Vältä inkivääriä

Terveystuotteena pidetty inkivääri sisältää kemiallisia yhdisteitä, jotka voivat olla vaaraksi sikiölle ja vaikuttaa sen kehitykseen. Tutkimustulokset inkivääristä ovat ristiriitaisia, mutta turvallisinta on jättää sen nauttiminen raskauden aikana. Varsinkin inkiväärivalmisteita, -teetä ja -ravintolisiä kannattaa välttää. Kuivattua inkivääriä voi käyttää mausteena silloin tällöin. Kaikki ei siis ole pilalla, jos vahingossa söit aasialaista ruokaa, jossa oli inkivääriä mausteena.

6. Syö merilevää harkiten

Merilevävalmisteet voivat sisältää runsaasti jodia. Se voi olla haitallista kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön kasvulle. Toisaalta äidin on raskaana ollessa tärkeää saada tarpeeksi jodia. Sen suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä sekä liikasaanti että liian vähäinen saanti ovat haitaksi.

7. Vaihda lakritsi toiseen herkkuun

Lakritsia ei suositella odottaville äideille lainkaan. Lakritsin ja salmiakin sisältämä glykyrritsiini voi aiheuttaa turvotusta ja verenpaineen nousua. Sen runsas käyttö lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Se voi vaikuttaa sikiön kehitykseen ja heikentää esimerkiksi lapsen keskittymiskykyä.

Glykyrritsiini muuttaa istukan aineenvaihduntaa ja päästää stressihormoneja helpommin siitä läpi. Turvallista glykyrritsiinin määrää ei tunneta, joten varminta on jättää lakritsi kokonaan pois. Jos satuit syömään pienen annoksen lakritsia, kuten annoksen lakritsijäätelöä tai muutaman makeisen, se tuskin on kuitenkaan kovin haitallista.

8. Vähennä kahvin juontia

Raskaus on hyvä syy opetella pois kofeiinikoukusta. Runsas kofeiinin käyttö lisää nimittäin keskenmenon riskiä ja ennenaikaista syntymää. Lapsi voi myös syntyä normaalia pienikokoisempana.

Raskaana oleville turvallinen kofeiinimäärä vuorokaudessa on 200 milligrammaa. Se tarkoittaa kolmea desilitraa tavallista suodatinkahvia tai 1,5 desilitraa espressoa. Huomaa, että myös teessä, suklaassa ja energiajuomissa on kofeiinia. Jälkimmäisiä ei kannata juoda raskaana lainkaan.

9. Valitse maksamakkara maksapihvin sijaan

Maksa sisältää runsaasti A-vitamiinia, joka lisää epämuodostumien ja keskenmenon riskiä. Siksi raskaana ollessa kannattaa jättää maksapihvit syömättä. Maksamakkarassa ja -pasteijassa maksaa on sen verran vähemmän, että niitä voi syödä hieman. Jos syöt maksamakkaraa ja -pasteijaa säännöllisesti, suositus on enintään 30 grammaa päivässä. Mikäli syöt niitä vain silloin tällöin, voit nauttia kerralla sata grammaa.

Suositukset muuttuvat aika ajoin. Tarkista Eviralta kaikkein ajankohtaisin tieto.

Artikkelia varten haastateltiin tutkijatohtori Tiina Jääskeläistä Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto

Raskausajan ravintolisät – näitä vitamiineja ja hivenaineita odottaja tarvitsee

  • Foolihappoa kannattaa alkaa syödä jo kaksi kuukautta ennen raskauden yrittämistä ja jatkaa 12. raskausviikolle saakka. Sen riittävä saanti vähentää sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriön riskiä. Foolihappo on ruoasta saatavan folaatin synteettinen muoto. Folaattia on kasviksissa ja täysjyväviljoissa, mutta suomalaiset saavat sitä ravinnosta hieman liian niukasti.
  • D-vitamiinia on hyvä syödä 10 mikrogrammaa päivässä vuoden ympäri, jos on raskaana tai imettää. Jos äiti ei saa D-vitamiinia tarpeeksi, muun muassa sikiön luuston kehitys ja kasvu voivat kärsiä.
  • Kalsiumin tarve lisääntyy raskauden aikana. Jos sikiö ei saa tarpeeksi kalsiumia, se ottaa sen äidin luustosta. Kalsiumin riittävä saanti on siis tärkeää myös äidin terveydelle. Jos syöt jonkin verran maitotuotteita tai esimerkiksi kalsiumpitoista kauramaitoa, se yleensä riittää. Kalsiumlisän tarve arvioidaan neuvolassa. Sitä pitäisi saada gramma päivässä.
  • Rautalisä tarvitaan, jos äidin hemoglobiini laskee alle 110 g/l. Raskaana raudan tarve lisääntyy, koska äidin verimäärä kasvaa. Sen puute tuntuu väsymyksenä ja saattaa johtaa anemiaan. Äidin hemoglobiinia seurataan neuvolassa säännöllisesti.
  • Jodin puute voi johtaa sikiön kasvuhäiriöihin ja haitata lapsen henkistä kehitystä. Raskauden aikainen jodin puutos voikin näkyä myöhemmin esimerkiksi lapsen koulumenestyksessä. Suomalaiset saivat vielä muutama vuosi sitten ravinnosta heikosti jodia. Elintarviketeollisuus on kuitenkin herännyt siihen, ja nykyisin esimerkiksi leivissä käytetään usein jodioitua suolaa. Jodia saa jodioidun suolan lisäksi merilevästä, maidosta, kananmunista ja kalasta. Vegaaneille suositellaan jodi-ravintolisää. Silloin saantisuositus on 150 mikrogrammaa vuorokaudessa raskauden ajan.