Hae Rosiesta

Jaa

Elisa Moilasen kokemus adoptiosta − ”Ehdin toivoa äitiyttä kahdeksan vuotta”

Elisa Moilanen, 36, tuli pienen pojan äidiksi kansainvälisen adoption kautta. Sitä edelsivät lapsettomuushoidot, keskenmeno, adoptiovalmennus ja pitkä odotus.

teksti Tiina Laaninen ~ kuvat Eino Ansio
asiantuntijana Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Jenny Nyman

Oli uudenvuodenaatto 2018, kun Elisa sai pitkään odottamansa puhelun: hänestä tulisi vihdoin äiti. Ilonkyyneleet vaihtuvat kuitenkin jo puhelun aikana käytännön asioiden miettimiseen. Asiat piti järjestellä nopeasti niin, että kahden viikon päästä Elisa ja hänen miehensä olisivat Etelä-Afrikassa, jossa heitä odotti pieni poika.

− Kun soitin miehelleni töihin ja kerroin iloisen uutisen, hän oli juuri pesemässä asiakkaan hiuksia. Kohta koko parturi-kampaamo tiesi perheuutisestamme ja moni liikuttui puolestamme, Elisa muistelee.

Adoptio mullistaa elämän

Illalla Elisa ja hänen puolisonsa katselivat kotisohvalla Interpedialta saamaansa videota, jolta he näkivät tulevan poikansa ensimmäisen kerran. Yksivuotias taapero leikki lastenkodissa hyväntuulisena leluilla.

− Hetki oli niin täynnä tunteita, etten nukkunut seuraavana yönä lainkaan. Tuntui ihanalta, jännittävältä ja epätodelliseltakin, että seuraava kuukausi toisi elämäämme pitkään toivomamme muutoksen, Elisa kuvailee.

Kansainvälisessä adoptiossa lasta ei voi vain hakea nopeasti kotimaastaan, vaan pelkästään paperiasioiden hoitamiseen paikan päällä on varattava aikaa useampi viikko.

Moilaset viipyivät Etelä-Afrikassa noin kuukauden. Tätä ennen oli varattava lennot ja majoitus sekä asioitava monessa eri virastossa.

− Pakkasin mukaamme joitakin lastenvaatteita, mutta muuten otimme mukaan vain välttämättömän. Kotiin hankimme valmiiksi esimerkiksi lastensängyn ja rattaat.

 

Kuvassa hattupäinen Elisa leikkii pienen pojan kanssa. Äiti istuu maasssa ja piirtää liidulla kiveykseen, poika on vierellä myös liitu kädessä.
Elisa sanoo Facebook-ryhmien olleen iso apu ja tuki odotusajasta lähtien.
− Tällä hetkellä kotonamme asuu ihana uhmaikäinen, eikä arkemme varmasti juuri poikkea muiden 2,5-vuotiaiden perheiden arjesta, Elisa sanoo.

Adoptio on pitkä ja kallis prosessi

Moilasilla meni aikaa adoptioneuvonnan alkamisesta adoption toteutumiseen noin viisi ja puoli vuotta. Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Jenny Nymanin mukaan adoptio kestää keskimäärin kahdesta neljään vuotta, mutta hän painottaa, että jokainen adoptio on yksilöllinen.

− Adoptiota voi hakea Suomessa aviopari tai niin sanottu yksinäinen hakija. Hakijat käyvät läpi tiukan seulan, jonka tarkoitus on varmistaa, että he pystyvät huolehtimaan lapsesta. Tähän kuuluu muun muassa hakijoiden taloudellisen ja terveydellisen tilanteen arviointi, Nyman kertoo.

Kansainväliseen adoptioprosessiin hyväksytään vain alle 50-vuotiaat hakijat, lisäksi lapsen ja vanhemman ikäero saa olla korkeintaan 45 vuotta. Adoptio maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Esimerkiksi Moilasille prosessin kalleus merkitsi monen lomamatkan jättämistä väliin ja tarkkaa arjen budjetointia useamman vuoden ajan.

Adoption taustalla usein kokemus lapsettomuudesta

Vielä 2000-luvun alussa Suomeen adoptoitiin vuosittain satoja lapsia, mutta vuonna 2018 vastaava luku oli 79. Syitä adoptioiden vähenemiseen on useita.

− Monien maiden lastensuojelun tilanne on parantunut, eikä lapsia siksi anneta kansainväliseen adoptioon yhtä paljon kuin aiemmin, Nyman sanoo.

Hän kertoo, että toisaalta adoptiohakijoiden määrä esimerkiksi Suomessa on pienentynyt. Tähän saattaa vaikuttaa muun muassa se, että yhä useampi valitsee nykyään tietoisesti lapsettomuuden.

Suomessa kansainvälisiä adoptioita välittää Interpedia ja Pelastakaa lapset ry. Adoptoitavat lapset ovat kotoisin pääasiassa Etelä-Afrikasta, Thaimaasta tai Filippiineiltä.

Nymanin mukaan adoption taustalla on useimmiten kokemus lapsettomuudesta – niin Moilasillakin. Nyman painottaa kuitenkin, että biologiseen lapsettomuuteen liittyvät tunteet, kuten pettymys ja suru, on tärkeä käsitellä ennen adoptioprosessin käynnistämistä.

Lue myös: AMH-testi antaa osviittaa hedelmällisyydestä

Äiti Elisa ja poika istuvat ruskealla nahkasohvalla ja katsovat pojan käsissä pitelemää esinettä.
Joulu on saanut adoption myötä uudenlaisen merkityksen. − En ole ostanut vuosiin joululahjoja, mutta nyt juhlapyhät ovat saaneet erilaisen merkityksen. Odotan jo kovasti esimerkiksi sitä, että pääsemme leipomaan yhdessä viime vuoden tapaan joulupipareita.

Hormonipistoksia ja keskenmeno

Elisa Moilanen alkoi toivoa lasta miehensä kanssa ollessaan 26-vuotias. Kun vauvaa ei kuulunut, pari otti yhteyttä Taysin lapsettomuusklinikalle (nykyään Hormoni- ja lapsettomuusklinikka). Selkeää syytä lapsettomuudelle ei löytynyt.

− Päädyimme inseminaatioon, mutta siihen liittyvät hormonipistokset saivat minut huonovointiseksi, väsyneeksi ja masentuneeksi. Esimerkiksi töissä käymisestä tuli sinnittelyä, Elisa kertoo.

Ensimmäisen inseminaation jälkeen Moilaset päättivät luopua kalliilta tuntuvista lapsettomuushoidoista. He olivat jo aiemmin keskustelleet adoption mahdollisuudesta.

Keskenmeno löi lujaa kasvoille. Se herätti ensin toivon, mutta pakotti sen jälkeen käymään lopullisesti läpi, ettemme saa biologista lasta

Pari otti asiasta selvää ja suunnitteli hakeutuvansa adoptioneuvontaan, joka on adoptioprosessin ensimmäinen vaihe mutta ei vielä tarkoita adoptiopäätöstä.

Kesällä 2012 Elisa sai kuitenkin kesälomamatkalla alkuraskauden keskenmenon, vaikkei tiennyt sitä ennen olevansa edes raskaana.

− Keskenmeno löi lujaa kasvoille. Se herätti ensin toivon, mutta pakotti sen jälkeen käymään lopullisesti läpi, ettemme saa biologista lasta. Asian käsittelyssä meni noin vuosi.

Ensikohtaaminen adoptiolapsen kanssa

Moilasten adoptioneuvonta alkoi syksyllä 2013.

− Toivoimme, että lapsi olisi alle 5-vuotias ja Etelä-Afrikasta, jossa adoption odotusajat olivat tuolloin monia muita maita lyhyemmät. Olimme valmiita vastaanottamaan myös sisarukset tai erityislapsen.

Kun adoptio toteutui, Elisalle oli iloinen yllätys, että lapsi oli vasta yksivuotias. Hän oli myös perusterve.

Ensitapaaminen lastenkodissa oli jännittävä. Lapsi herätetiin päiväunilta ja tuotiin Elisan syliin.

− Hetki oli koskettava ja rauhallinen. Olin varautunut, että äidinrakkaus ei herää heti, mutta kun sain hänet syliini, hän tuntui heti juuri siltä lapselta, joka meille oli tarkoitettu.

Elisa kertoo, että hänelle jäi olo, että lapsi oli ollut rakastavassa ja hyvässä hoidossa ensimmäisen vuotensa ajan.

Elisa ja hänen miehensä pääsivät näkemään alusta asti monia tärkeitä kasvun etappeja.

− Poikamme otti ensimmäiset askeleensa viidentenä yhteisenä päivänämme. Olemme päässeet seuraamaan myös hänen puheensa kehittymistä ensisanoista lähtien.

Äiti Elisa antaa vauhtia pojalle keinussa. Poika hymyilee onnellisena.
Elisa käy poikansa kanssa mielellään ulkoilemassa esimerkiksi leikkipuistoissa. Erityisen hienolta lapsesta tuntuvat kovat vauhdit keinussa.

Kotiin Suomeen perheenä

Suomessa oli lunta ja pakkasta, kun kolmihenkinen perhe kotiutui Etelä-Afrikasta Tampereelle helmikuussa 2019. Elisa jäi äitiyslomalle, ja alussa elämä rauhoitettiin niin, että perheenjäsenet saivat rauhassa tutustua toisiinsa. Isovanhempiin ja ystäviin tutustuttiin vähitellen ja aina ensiksi omassa kodissa, ei kylässä.

− Adoptoidulla lapsella on takanaan vähintään yksi hylätyksi tulemisen kokemus ennen adoptiota, ja on erityisen tärkeää, että uuden kiintymyssuhteen muodostumiseen varataan paljon aikaa, Jenny Nyman sanoo.

Hän kuvailee, että adoptoitu lapsi voi esimerkiksi ensin olla hyvin pärjäävän ja kiltin oloinen. Vasta, kun hän uskaltaa luottaa, ettei häntä hylätä, hän uskaltaa ehkä näyttää suuttumusta, pelkoa tai käyttää voimakkaasti ääntään.

Myös Elisa kertoo varautuneensa monenlaisiin haasteisiin, mutta kertoo arjen olleen lopulta tasaisempaa kuin hän osasi odottaa. Neuvola ja Interpedia seuraavat Suomessa lapsen kasvua ja kehitystä, ja tuttu sosiaalityöntekijä on täyttänyt kotikäynneillä adoptioon liittyvät seurantaraportit Interpedialle.

Elisa pitää myös vertaistukea tärkeänä. Moilaset ovat mukana muun muassa Tampereen adoptioperheiden toiminnassa.

− Isoin tuki on ollut jo odotusaikana adoptioverkostosta saadut ystävät ja etenkin toinen suomalainen adoptioperhe, johon tutustuimme matkalla Etelä-Afrikkaan.

Ihana, tavallinen arki

Sekä Elisa että hänen miehensä ovat olleet vuorotellen hoitovapaalla. Päiväkodin heidän lapsensa aloitti elokuussa, kun Elisa palasi töihin.

− Uudenlainen arki on alkanut hyvin. Olemme pitäneet hoitopäivät lyhyinä. Lapsemme on sosiaalinen ja jää aamuisin mielellään hoitoon.

Vanhempien toive on, että heidän lapsensa voisi olla aikuisena ylpeä juuristaan ja tuntea ne vahvuudekseen.

− Haluamme pitää yhteyttä Etelä-Afrikkaan. Toivomme, että kun poikamme on isompi, voisimme myös matkustaa maahan yhdessä.

Elisa haluaa vaalia arjessa kiireettömiä hetkiä. Parhaita hetkiä ovat, kun 2,5-vuotias lapsi hakeutuu syliin, antaa suukon ja sanoo äiti rakas.

− Olen toisinaan pakahtua kiitollisuudesta: olen onnekas, että saamme mieheni kanssa olla vanhempia juuri tälle lapselle.

Pieni poika ajaa kolmipyörällä omakotitalon pihassa. Äiti Elisa istuu taustalla portailla, hymyilee ja katsoo poikaansa.
Elisa Moilanen ja hänen miehensä haluavat pitää yhteyttä Etelä-Afrikkaan. He haluaisivat matkustaa sinne yhdessä, kun lapsi on vähän vanhempi.

Lue myös: Surujen rakenneultra – ”Lääkäri sanoi, että meillä on käynyt todella, todella huono tuuri”

MC-FI-00220