Helena Paulaston osteoporoosi löytyi sattumalta parikymmentä vuotta sitten gynekologisen vuositarkastuksen yhteydessä. Lääkäri kysyi potilaaltaan, onko tälle koskaan tehty luuntiheysmittausta.
”Minä totesin siihen, että eipä ole – ja lääkäri tuumi, että tykkäisinkö huonoa, jos mitattaisiin”, Paulasto muistelee.
Kun tulokset valmistuivat, diagnoosina oli lannerangan osteoporoosi eli luukato. Lonkista löytyi hieman lievempi luun pehmenemä, osteopenia.
”En ollut potenut osteoporoosista minkäänlaisia oireita. Diagnoosi oli minulle täysi yllätys.”
Ranne murtui kolmekymppisenä
Paulasto ei muista järkyttyneensä diagnoosistaan ihmeemmin.
”Ajattelin vain, että aha, että tämmöinen tuli. Sen sijaan jotkut sellaiset jutut menneisyydestä, joihin en ollut osannut kiinnittää huomiota, saivat selityksen.”
Tällaisia juttuja oli muun muassa Paulastolle sattunut kaatumistapaturma kolmekymppisenä ja sitä seurannut rannemurtuma.
”Eihän sellainen taida olla nuorella naisella kovin tavallista. Toinen asia, jonka olisi jo aikoinaan pitänyt soittaa hälytyskelloja, oli isoäitini kaksi lonkkamurtumaa. Olen aika vakuuttunut siitä, että luukatoni taustalla on vahva sukuperimä.”
Osteoporoosi ei ole muuttanut Helena Paulaston kehonkuvaa. ”Kasvu on tosin kääntynyt väärään suuntaan, pituudestani on kadonnut useita senttejä”, hän kertoo.
Osteoporoosilla lukuisia syitä
Helena Paulaston tarina ja sen alkuvaiheet ovat Luustoliiton puheenjohtajalle, sisätautien, geriatrian ja kuntoutuksen erikoislääkärille Tiina Huuskolle tuttua kuultavaa.
”Osteoporoosi voi kytkeytyä perimään, etenkin silloin, jos oma äiti ja lähisuvun naiset ovat poteneet osteoporoosia tai saaneet useita luunmurtumia. Moni nainen saa kuulla luukadostaan vaihdevuosissa tai sen kynnyksellä, ja aika usein diagnoosi tulee yllättäen”, Huusko toteaa.
Vaihdevuosissa estrogeenin tuotanto hiipuu ja luuston massa pienenee huomattavasti. Siten ikääntyvät naiset ovat erityisessä osteoporoosin riskissä.
Lääkärin mukaan vaihdevuodet liittyvät osteoporoosiin, sillä kun estrogeenin tuotanto hiipuu, myös luuston massa pienenee huomattavasti. Siten ikääntyvät naiset ovat erityisessä osteoporoosin riskissä, mutta monia muitakin tautia ennakoivia tekijöitä tunnetaan.
”Niitä ovat muun muassa hento ruumiinrakenne, vähäinen liikunta ja tupakointi. Monet sairaudet, kuten reumataudit, sekä lääkityksistä etenkin pitkäaikainen kortikosteroidien käyttö lisäävät luukadon riskiä.”
Lue myös: Osteoporoosi on usein oireeton − lääkettä ei silti kannata jättää ottamatta
Omahoidossa painottuvat D-vitamiini ja kalsium – milloin on luulääkkeen vuoro?
Paulaston osteoporoosia on kuluneiden vuosien mittaan pitänyt aisoissa kalsium- ja D-vitamiinilisä. Varsinaista lääkitystä ei ole tarvittu.
”Luuntiheysmittauksissa luustoni kunto on välillä jopa kohentunut. Ja vaikka viimeisimmässä mittauksessa lukemat taas notkahtivat, vielä ei ole lääkkeen vuoro.”
Paulasto pärjää toistaiseksi 40 mikrogrammalla D-vitamiinia ja 500 milligrammalla kalsiumia päivää kohti.
”Jos joskus tulee lääkkeiden vuoro, niin mikäpäs siinä”, hän tuumaa.
Moni osteoporoosipotilas pötkii pitkälle pelkän vitamiini- ja kalsiumlisän kanssa.
Tiina Huuskon mukaan Paulaston tilanne ei ole mitenkään harvinainen. Moni osteoporoosipotilas todellakin pötkii pitkälle pelkän vitamiini- ja kalsiumlisän kanssa.
”Luulääkkeen aika tulee viimeistään silloin, jos osteoporoosi aiheuttaa jo melko korkean murtumariskin tai murtuman takaa on paljastunut luukato.”
Luulääkkeitä on useanlaisia, joista tutuimpia ovat bisfosfonaatit. Ne estävät tehokkaasti luun hajoamista, mutta niillä on myös monenlaisia haittavaikutuksia.
”Toinen, potilaalle helpompi ja siedetympi lääkevaihtoehto on denosumabi, joka otetaan pistoksena kerran vuodessa terveydenhuollossa.”
Luuntiheyttä mitattava ajoittain
Paulaston osteoporoosia seurataan DXA-luuntiheusmittauksin kahden−kolmen vuoden välein. Huuskon mukaan se on tavallinen aikahaarukka myös taudin seurannassa.
”Sen sijaan D-vitamiinin seurantamittauksia tehdään lähinnä taudin alkuvaiheessa. Sen jälkeen vitamiinin määrää veressä kannattaa mitata noin vuoden välein.”
Kalsiumtason mittauksista ei sen sijaan ole Huuskon mukaan hyötyä.
”Siksi en ole niitä omille potilailleni yleensä määrännytkään.”
Riittävästi proteiinia ikäihmisen lautaselle
Yksi asia Tiina Huuskoa on osteoporoosipotilaita vuosikymmeniä hoitaneena lääkärinä jäänyt harmittamaan.
”Nimittäin se, että proteiinien merkitys on jäänyt D-vitamiinin ja kalsiumin jalkoihin silloin, kun puhutaan ruokavalion merkityksestä osteoporoosin omahoidossa.”
Iso osa osteoporootikoista on ikäihmisiä, ja heistä moni on muistisairas. Kun tähän yhtälöön lisätään huono ravinto ja etenkin proteiinien, kuten lihan ja kalan puutos, tulos on väistämätön.
”Vanhukselta katoavat lihakset, ja kun niin käy, hän kaatuu helposti ja seurauksena on usein luunmurtuma. Siksi en voi riittävästi painottaa omaisten roolia ikäihmisen syömisten tarkkailussa: varmistakaa, että mummolla tai papalla on proteiinia lautasellaan joka päivä.”
Lue myös: Näin ehkäiset osteoporoosia – tarkista ruokavaliosi ja liikuntatottumuksesi
Liikunta istuu arkeen
Helena Paulastokin petrasi ruokailuaan diagnoosin jälkeen.
”Olen lisännyt reilusti kasvisten käyttöä ja pyrkinyt valitsemaan sellaisia ruoka-aineita, joista saa kalsiumia ja D-vitamiinia. Vaikka en juo maitoa, käytän muita maitotuotteita. Kaksi tai kolme kertaa viikossa syön kalaa.”
Myös liikunta on Paulaston sydäntä lähellä. Hissin sijaan hän valitsee portaat, ja puolison kanssa tulee lähdettyä sauvakävelylle harva se päivä.
”Vaikka joku päivä saattaa jäädä välistä, kyllä liikunta kuuluu tärkeänä osana arkeeni. Luustoyhdistyksemme jumpassakin tykkään käydä”, hän kertoo.
Vertaistapaamisista voimaa
Harvasta asiasta Paulasto on joutunut elämässään luopumaan osteoporoosin vuoksi. Multasäkkien nostoon hän tosin kaipaa puutarhassa apua, ja kropan rajuja kiertoliikkeitä on syytä välttää.
”Mielialaani tauti ei ole vaikuttanut. Sen sijaan muistan olla kiitollinen siitä, että asiani ovat edelleen kohtalaisen hyvin.”
Yhdeksi jaksamista helpottavaksi tekijäksi Paulasto listaa vertaistoiminnan Pääkaupunkiseudun Luustoyhdistyksessä. Kipinä syttyi muutaman vuoden takaiselta luustokurssilta.
Uskon, että tämän taudin kanssa voi opetella elämään ja pärjäämään.
”Siellä käytiin läpi ravinto- ja liikunta-asiat, puhuttiin tästä sairaudesta ja asetettiin tavoitteita oman kunnon ylläpitämiseksi. Kurssi oli aivan loistava juttu ja kannusti lähtemään aktiivisemmin mukaan yhdistystoimintaan. Siellä olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Vertaisissa on voimaa.”
Niitä, joille osteoporoosi on tuore ja hämmentävä asia, Paulasto haluaa lohduttaa valamalla toivoa tulevasta.
”Uskon, että tämän taudin kanssa voi opetella elämään ja pärjäämään.”
Sisätautien, geriatrian ja kuntoutuksen erikoislääkäri Tiina Huusko työskentelee myös Luustoliiton puheenjohtajana.
MC-FI-00184
