Hae Rosiesta

Jaa

Minttu sairasti vuosia sitten klamydian: ”Tauti vei lapsihaaveeni iäksi”

Jos Minttu Kovanen voisi muuttaa menneisyyttään, hän tekisi sen. Klamydia tukkeutti nuoren naisen molemmat munanjohtimet, ja ne jouduttiin poistamaan. Nyt Minttu kärsii lapsettomuudesta.

teksti Anni Turpeinen ~ kuvat Juuso Haarala
asiantuntijana iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back, HUS

”Leikkausarvet vartalossani muistuttavat joka päivä siitä, mitä minulta on viety”, sanoo Minttu Kovanen, 28, katsellessaan vartaloaan kylpyhuoneensa peilin edessä. Neljä vuotta sitten nuoresta naisesta tuli virallisesti lapseton, kun klamydian vuoksi Mintulta poistettiin molemmat munanjohtimet.

”On loppuelämän työ hyväksyä lapsettomuus ja se, ettei vartaloni kykene siihen, mihin sen pitäisi. Häpeän, että olen toiminut seksin suhteen vastuuttomasti ja sen seurauksena klamydia tuhosi minun ja mieheni lapsihaaveet.”

Klamydian oireet voivat olla epämääräisiä

Mikään ei varoittanut Minttua tulevasta. Klamydian oireet oli helppo sekoittaa kuukautiskiertoon liittyviin vaivoihin.

”Kuukautiskierto oli epäsäännöllinen, ja virtsa haisi oudolle. Oletin, että kyse on hormonitoiminnan epätasapainosta ja hakeuduin gynekologin vastaanotolle.”

Kyse ei ollut hormoneista, vaan klamydiasta, ja Minttu sai terveysasemalta antibioottikuurin taudin hoitamiseksi.

”Ystävät ja lähipiiri rauhoittelivat, että sellaista sattuu ja nyt se vain hoidetaan pois. Klamydiaan suhtaudutaan yleisesti melko huolettomasti, vaikka ei pitäisi”, Minttu sanoo.

Totta kai Minttukin oli sukupuolitautivalistuksensa opiskellut. Nuoresta asti oli puhuttu kondomin käytöstä, mutta silti se oli sinkkuelämää viettäessä joskus unohtunut.

”Neljä kertaa tarkalleen ottaen. Kierukka esti raskaaksi tulon, mutta eihän se sukupuolitaudeilta suojaa. Olin aivan liian sinisilmäinen ja luulin, etten minä voisi sairastua. Jos vain voisin, tekisin kaiken toisin”, Minttu toteaa nyt.

Klamydian oireet olivat lievät, eikä Minttu vieläkään tiedä, kuinka pitkään hän ehti tautia sairastaa.

Klamydiadiagnoosin jälkeen Minttu otti yhteyttä entisiin seksikumppaneihinsa ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Kumppanit kävivät ehkä testeissä, mutta kukaan heistä ei myöntänyt tautia itsellään.

”En edelleenkään tiedä, keneltä taudin sain. Pitkään tunsin epäuskoa ja olo oli tyrmistynyt – olemmehan kaikki aikuisia ja tällaiset asiat pitää käsitellä oikein. Nyt ajattelen, että ehkä on parempikin, etten tiedä ketä syyttää. Ei se muuttaisi mitään.”

Lue myös: Katala, oireeton klamydia – leviääkö seksitauti erityisesti kesäisin?

Totuus klamydiasta paljastui vasta vuosi diagnoosin jälkeen

Minttu söi antibiootit ja hoiti taudin pois päiväjärjestyksestä. Muutamia kuukausia klamydiadiagnoosin jälkeen hän tapasi nykyisen miehensä. Parisuhde syveni nopeasti.

”Minulla on edellisestä suhteesta kaksi lasta, jotka sain ennen sinkkuelämäaikaani ja klamydiadiagnoosia. Nyt uudessa parisuhteessa oli selvää, että halusimme molemmat yhteisiä lapsia.”

Minttu kertoo, että on aina nähnyt itsensä suuren lapsikatraan äitinä, jolla on aina syli avoinna lapsilleen.

”Rakastan lapsia kuten miehenikin. Kun menimme kihloihin, yhteinen lapsi oli meille itsestäänselvyys.”

Vuoteen lasta ei kuitenkaan kuulunut. Minttua kalvoi epämääräinen tunne, että syy on hänessä ja sairastetussa klamydiassa, vaikka mies ja muut läheiset toistelivat, ettei niin voisi olla. Minttuhan hoiti taudin asianmukaisesti kuntoon.

”Varasin ajan munanjohtimien aukiolotutkimukseen. Siellä todettiin, että toinen johdin oli täysin kiinni ja että sen ympärille oli kasvanut kiinnikkeitä. Lisäksi ultraäänitutkimuksessa synnytyselimissäni näkyi möykky, josta ei osattu sanoa, mikä se oli. Sain pian ajan leikkaukseen.”

Minttu kävi puolisoineen lapsettomuushoidoissa, mutta ne eivät auttaneet. Hän on kuitenkin kiitollinen kahdesta lapsesta, jotka hän ehti saada ennen klamydiatartuntaa.

Leikkauksen jälkeen Minttua odotti hänen omien sanojensa mukaan pommi. Lyhyt leikkaus oli venynyt kolmituntiseksi, kun epämääräinen möykky osoittautui sisäsynnytintulehduksen aiheuttamaksi märkäpaiseeksi, joka poistettiin. Lisäksi synnytyselinten ympäriltä kaavittiin runsaasti klamydian aiheuttamaa ”verkostoa” ja ”katetta”, ja molemmat täysin tukkeutuneet munanjohtimet jouduttiin poistamaan.

”Lääkäri katsoi minua hiljaa ja kertoi uutisensa. Yritin pysyä reippaana, mutta en muista tilanteesta juuri mitään. Päässäni humisi ja oli vaikea pysyä pystyssä. Kun mieheni soitti kysyäkseen leikkauksesta, aloin itkeä, sillä yhteinen lapsemme jäisi vain haaveeksi.”

Lue myös: Klamydiasta selitys negatiiviselle raskaustestille?

Klamydia on mainettaan vakavampi sukupuolitauti

Klamydia on yleisin bakteerin aiheuttama seksitauti Suomessa. Se tarttuu suojaamattomassa seksissä, yhdynnässä, suu- ja anaaliseksissä. Tautiin sairastuu vuosittain noin 16 000 ihmistä, ja tartuntojen määrät pysyvät vuodesta toiseen korkealla. Suurin osa tartunnoista todetaan nuorilla ja nuorilla aikuisilla eli 15–29-vuotiailla. Noin 60 prosenttia tartunnoista esiintyy naisilla.

”Oireettomuus edistää klamydian leviämistä, sillä tartunnan saaneet ihmiset eivät osaa hakeutua silloin tutkimuksiin. Tartunnasta diagnoosiin kuluu aikaa keskimäärin neljä viikkoa, joskus jopa kuukausia, jolloin tartunnan saanut henkilö voi tartuttaa uuden kumppanin tietämättään”, kertoo iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.

Minttu oli diagnoosin saadessaan 23-vuotias ja ehti sairastaa tautia neljästä kuukaudesta 1,5 vuoteen. Tarkempaa taudin kestoa hän ei tiedä.

”Mitä pidempään klamydian aiheuttama tulehdus on elimistössä ollut, tai mitä useammin klamydioita sairastaa, sitä enemmän vaurioita tauti voi aiheuttaa. Siksi on tärkeää käydä suojaamattoman seksin jälkeen testeissä, hoitaa mahdollinen tartunta antibiooteilla, informoida seksikumppanit ja muistaa varmistaa hoidon onnistuminen jälkitarkastuksella. Mahdollinen klamydia voidaan todeta jo noin viikon kuluttua tartunnasta”, Hiltunen-Back painottaa.

Minttu on työstänyt tuntemuksiaan myös terapiassa. Hän toivoo, että hänen tarinansa lisäisi tietoisuutta klamydian vaaroista.

Myös Hiltunen-Backin mukaan klamydiaan suhtaudutaan vähätellen, vaikka pitkittyneen klamydian tiedetäänkin aiheuttavan kroonista alavatsakipua, munanjohdinvaurioita sekä pahimmillaan lapsettomuutta. Minttu halusi kertoa kokemastaan julkisesti, jotta klamydiaan alettaisiin suhtautua nuorten aikuisten keskuudessa entistä vakavammin.

”Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa kuin minä. Jos tarinani myötä yhä useampi muistaisi käyttää kondomia, klamydia ei leviäisi niin helposti.”

Lue myös: Sukupuolitautitesti paljastaa oireettomankin klamydian tai tippurin

Lapsettomuuden aiheuttama henkinen kipu hellittää vaivoin

Minttu kävi miehensä kanssa julkisen terveydenhuollon kautta lapsettomuushoidoissa, mutta niistä ei ollut apua. Hän ei tullut raskaaksi. Hoidot olivat myös henkisesti ja fyysisesti rankkoja.

”Yksityisten lääkäreiden palveluihin meillä ei ole taloudellista mahdollisuutta, joten oli pakko senkin takia luovuttaa, vaikka se olikin vaikeaa.”

Lapsettomuuden aiheuttamiin tunteisiinsa Minttu on saanut apua terapiasta. Se on auttanut vähentämään jossittelua ja tuonut lohtua.

”Lapsettomuus on kipeä asia, ja käsittelemme mieheni kanssa tilannettamme silloin tällöin edelleen. Tuntuu pahalta, että minun vuokseni mieheni ei voi saada kanssani biologista lasta. Perheessämme on kuitenkin kaksi poikaa edellisestä parisuhteestani. Heistä olemme molemmat kiitollisia ja heidän kanssaan voimme elää hyvää ja onnellista perhe-elämää. Kaikilla näin ei ole.”

Lue myös: Neljä viidestä saa HPV-tartunnan – mitä siitä pitäisi tietää?

MC-FI-01545

Klamydian aiheuttama lapsettomuus:

  • Klamydia ilmenee naisilla kohdunkaulan tulehduksena, joka on usein oireeton. Oireina voi esiintyä poikkeavaa valkovuotoa, virtsakirvelyä ja ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa. Jos klamydiatulehdus on levinnyt kohdun limakalvolle, voi esiintyä alavatsakipua ja epäsäännöllistä kuukautisvuotoa.
  • Miehillä klamydia oireilee virtsaputken tulehduksena tai lisäkiveksen tulehduksena. Virtsaputken tulehduksen oireita ovat niukka, vesimäinen ja myöhemmin limainen vuoto virtsaputkesta sekä virtsakirvely.
  • Naisilla klamydiatulehduksen komplikaatio on sisäsynnyttimien tulehdus eli PID (pelvic inflammatory disease). PID kehittyy niin sanottuna nousevana tulehduksena eli se etenee emättimestä kohdunkaulan kautta kohtuonteloon, munanjohtimiin ja munasarjoihin. Myös miehellä klamydia voi aiheuttaa hedelmällisyyden alenemista.
  • Noin joka neljäs klamydian aiheuttaman PID:n sairastanut kärsii tulehduksen seurauksista. Jälkiseurauksena voi olla munanjohdinvaurio tai -tukos. Ne lisäävät munajohdinraskauden sekä munajohdinperäisen hedelmättömyyden riskiä. Myös sisäsynnytintulehduksen aiheuttamat märkäpaiseet ovat mahdollisia. Toistuvat tulehdukset lisäävät jälkiseurauksia.

Lähde: Duodecim Terveyskirjasto ja iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.