Hae Rosiesta

Jaa

Krooninen suolistosairaus teki jääkiekkoilija Teemu Ramstedtin arjesta tasapainottelua

IBD-diagnoosin myötä ammattikiekkoilija Teemu Ramstedtin hemoglobiinin ja rauta-arvojen säännöllinen seuranta tuli entistä tärkeämmäksi, sillä krooninen suolistosairaus voi heikentää varastoraudan imeytymistä.

teksti Vilja Sorsa ~ kuvat Samuli Skantsi
asiantuntijana gastroenterologian erikoislääkäri, LT Markku Pajala, KYS

Akuutteja vaiheita on pari kertaa vuodessa. Pahimmat oireet kestävät muutamasta päivästä jopa viikkoihin. Vaikeimpia ovat aamuyöt.

”Nykyään pystyn suhtautumaan, että ’no big deal’, mutta aikanaan oli iso järkytys ulostaa verta. Nyt sen mieltää jo aika normaaliksi”, sanoo vantaalainen Teemu Ramstedt.

Haastavien jaksojen välillä voi olla vaikka puoli vuotta tasaisempaa. Kroonista suolistosairautta eli IBD:tä sairastavan suoli ei toki koskaan toimi kuten normaaleilla ihmisillä, mutta hyvinä jaksoina Teemun sairaus ei juurikaan vaikuta elämään.

34-vuotias Teemu on pelannut jääkiekkoa ammatikseen 15 vuotta. Ammattiurheilu ja IBD on haastava yhdistelmä, sillä akuuttien vaiheiden aikaan harjoituksia pitää keventää. Ongelma vaikuttaa suorituksiin pidemmällä aikavälillä, jos harjoittelusta joutuu tinkimään joka vuosi.

Krooninen suolistosairaus ei parane

Teemulla diagnosoitiin haavainen paksusuolentulehdus helmikuussa 2014. Kyseessä on parantumaton krooninen suolistosairaus.

Oireet alkoivat puolisen vuotta ennen diagnoosia. Tuolloin Teemu pelasi Ruotsin SHL-ammattilaissarjassa Tukholmassa. Alkuvuodesta 2014 edessä oli yllättäen paluu Suomeen ja siirto IFK:n pelipaitaan. Muuton yhteydessä oireet pahenivat: jatkuvaa vatsakipua, huonoa oloa ja vessassa ravaamista.

”En tiedä, oliko sattumalla osaa vai vaikuttiko stressi. Pelipaikka vaihtui ja takana oli raskas vuosi ulkomailla”, Teemu pohtii.

Kun IBD-oireet pahenivat, Teemu pääsi nopeasti kattaviin tutkimuksiin, sillä hän pelasi tuolloin jääkiekkoa ammattilaissarjassa.

Suomessa tilanne paheni muutamassa viikossa. Teemu ei pystynyt enää nukkumaan yhtäkään yötä kunnolla: piti herätä aamuyöllä ja juosta useita kertoja vessaan. Loppuvaiheessa ulosteessa oli verta.

”Tähystykseenhän se oli mentävä. Lääkäri totesi lähes heti, kun tönäisi kameran sisään, että täällä on tulipalo, joka pitää sammuttaa.”

Sammutusurakka alkoi oireita hillitsevällä päivittäisellä lääkityksellä sekä kortisonikuureilla akuuttien tilanteiden hoitoon.

”Oli onni onnettomuudessa, että pelasin silloin ammattisarjassa. Apu oli lähempänä kuin keskimääräisellä ihmisellä. Joukkueessamme oli oma lääkäri, ja lisäksi pääsin nopeasti spesialistille, joka tähysti ja tutki kaiken.”

Hoitamaton suolistosairaus voi aiheuttaa raudanpuuteanemian

Sairauden alkuvaiheessa Teemulta otettiin laajat verenkuvat mahdollisten puutostilojen varalta. Kansainvälisten tilastojen mukaan suolistosairautta sairastavista noin neljäsosalla todetaan raudanpuute. Gastroenterologian erikoislääkäri Markku Pajalan mielestä luku kuulostaa isolta.

”Meillä pohjoismaissa potilaat saavat IBD:hen yleensä nopean ja hyvän hoidon, eikä raudanpuutetta tällöin ehdi kehittyä niin usein”, hän sanoo.

Pajala arvioi, että Suomessa reilu kymmenesosa potilaista kärsii niin vaikeasta suolistosairaudesta, että oireilua on vaikeaa saada kuriin. Tällöin käsikädessä kulkee usein raudanpuutteesta johtuva anemia, sillä ihminen menettää rautaa erityisesti sairauden alkuvaiheessa.

”Jos paksusuoli tulehtuu, suoli voi vuotaa puhtaasti verta. Ripuli taas heikentää ravintoaineiden imeytymistä. Lisäksi krooninen tulehdus aiheuttaa sen, että elimistö käyttää rautaa huonommin hyödyksi”, Pajala sanoo.

Alhainen hemoglobiini voi kieliä raudanpuutteesta tai anemiasta. Urheilijoilla hemoglobiinia seurataan tarkasti, sillä matala hemoglobiini voi heikentää suorituskykyä. Viitearvot ovat miehillä 134–167 g/l, ja naisilla 117–155 g/l, mutta urheilijalla hemoglobiini pyritään pitämään solujen hapenottokyvyn maksimoimiseksi marginaalin yläpäässä.

Akuuteissa vaiheissa Teemua on lääkitty kortisonikuureilla: ”Kortisoni tappaa verentulon ja normalisoi suolen, mutta sivuoireet ovat pahoja.”

Sairauden myötä Teemun hemoglobiiniarvot ovat välillä laskeneet akuuttivaiheissa lähelle viitearvojen alarajaa. Häneltä on myös mitattu erikseen varastorauta- eli ferritiiniarvoja. Ferritiini ei ole onneksi laskenut hälyttävästi missään vaiheessa sairautta.

”Jonkin verran olen syönyt rautakuureja erityisesti akuuttien vaiheiden yhteydessä. Järkikin sanoo, että jos ulostat verta, rauta-arvot saattavat laskea”, Teemu sanoo.

Rutiininomaisesti varastorautaa ei IBD-potilailta seulota, mutta Pajalan mukaan rautatasot mitataan erityisesti pitkäaikaisessa hoitamattomassa sairaudessa, koska tällöin raudanpuutteen aiheuttama anemia on todennäköinen.

Muutoksia ruokavalioon ja elämään

Sairauden alussa Teemu ei tehnyt ruokavalioonsa suuria muutoksia.

”Jos vielä tänäkin päivänä on vaikea tietää, mistä olisi hyötyä, silloin ei varsinkaan ollut mitään tutkimustuloksia. Vertaistukiryhmissä on hyvin erilaisia kokemuksia, mikä toimii ja mitkä ruokalajit helpottavat oireita”, hän kertoo.

Ainoana konkreettisena muutoksena Teemu alkoi tehdä aamuisin smoothieita, että ruoka olisi mahdollisimman hyvin pilkottu jo valmiiksi.

Raudan saannissa, kuten ravitsemuksessa yleensäkin, luotan monipuoliseen ruokavalioon.

Reilu kolmisen vuotta sitten Teemu lopetti lihan syömisen. Nyt hän syö kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita, kananmunia ja kalaa. Yhtenä syynä päätöksen taustalla oli IBD.

”Ajattelin, että kokeillaan, sillä tuskin siitä on ainakaan haittaa.”

Pajalan mukaan yksi syy IBD-potilaiden anemiaan on ravinnon liika yksipuolistuminen:

”Jostain syystä on aika tavallista, että ihmiset kokeilevat erilaisia eliminaatiodieettejä. Tällöin jotkin ravintoaineet voivat typistyä ruokavaliosta pois, mikä usein aiheuttaa vaikeassa tilanteessa oleville potilaille lisää ravitsemusongelmia.”

Punainen liha on hyvä raudan lähde, sillä sen sisältämä hemirauta imeytyy elimistöön kasvikunnan tuotteista saatavaa rautaa paremmin. Teemu pyrkii korvaamaan punaisessa lihassa menettämäänsä rautaa muun muassa kalalla, pinaatilla ja täysjyvätuotteilla.

”Raudan saannissa, kuten ravitsemuksessa yleensäkin, luotan monipuoliseen ruokavalioon. Urheilijana olen tottunut kohtuullisen isoihin annoskokoihin, joten maalaisjärjellä ajateltuna silloin tulee saatua paljon kaikkea.”

Viimeisen vuoden Teemu on syönyt päivittäin monivitamiinilisää, jossa on mukana rautaa. Syksyn ja kevään mittauksissa hemoglobiini ja rauta-arvot ovat pysyneet hyvinä.

Lue myös: Kasvissyöjä tai vegaani – saathan riittävästi näitä ravintoaineita?

Haavainen paksusuolentulehdus voidaan parantaa leikkaamalla potilaan paksusuoli pois, mutta toimenpiteen jälkeen on elettävä avanteen kanssa. Teemulle ajatus on haastava.

Suolistosairauden hoito on ykkönen, raudanpuute hyvä kakkonen

Jos IBD-potilaalla todetaan raudanpuute, voidaan sitä hoitaa ruokavaliomuutosten lisäksi rautakuurilla.

”Kuitenkin ensisijaista on hoitaa tulehdustila ja saada tauti rauhoitettua. Raudanpuutteen hoito tulee hyvänä kakkosena”, Markku Pajala muistuttaa.

Rautakuuri tulee aloittaa pikkuhiljaa, koska rautatabletit ärsyttävät herkästi vatsaa. Jos potilas ei siedä lainkaan rautatabletteja, voidaan raudanpuuteanemiaa hoitaa suonensisäisillä rautainfuusioilla.

Pajala muistuttaa, ettei omatoiminen rautakuurin aloittaminen ole suositeltavaa. Usein varsinkin sairauden alkuvaiheessa vatsa sietää huonosti rautavalmisteita ja on yksilöllistä, miten rautalääkitys vaikuttaa suolen bakteerikantaan. Rauta on myös toksinen aine, ja liiallisina määrinä se voi aiheuttaa ummetusta tai ripulia.

Lisää IBD-tutkimusta

Teemu jättäytyi pois ammattikiekkoilusta vuosi sitten. Varsinaista päätöstä peliuran lopettamisesta ei ole tehty, mutta nyt reissaava ammattiurheilija haluaa keskittyä perheeseensä sekä jääkiekkoon liittyviin luottamustoimiin.

Keväällä sairaudessa tuli jälleen vaikeampi vaihe, joka onneksi helpotti hieman ilman kortisonikuuria. Nyt Teemulle tehdään lisää tutkimuksia ja pohditaan yhdessä lääkärin kanssa muun muassa biologisen lääkityksen aloittamista.

”Siinä hetkessä, kun sain diagnoosin, luulin, että elämä on ohi. Mutta eivät asiat kuitenkaan olleet ihan niin huonosti, vaikkei helppoa ole ollut”, Teemu sanoo.

Kiekkoilija lähti sairastuttuaan lisäämään tietoisuutta suolistosairauksista perustamansa IBD Cycling -pyöräilyseuran kautta. Hänen mukaansa suolistosairauksissa liikutaan tärkeän ja huolestuttavan asian ympärillä.

”Kyseessä on rajusti kasvava sairaus. Kukaan ei oikein tiedä varmaksi, mistä IBD tulee ja miten se pitäisi huomioida esimerkiksi ruokavaliossa. Aihe vaatisi siis paljon lisää tutkimusta.”

Lue myös: Keliakia voi olla raudanpuutteen taustalla

Teemu uskoo, että lääkärit ottavat urheilijan raudanpuute-epäilyn vakavasti, jos potilas vain osaa selittää oman tilanteensa ja vaatia tutkimuksia.

Lue myös: Liika treenaaminen, raudanpuute ja kilpirauhasen vajaatoiminta ajoivat Jasminin ylikuormitustilaan

Sekä: Tehoaako raudanpuutteen hoito? Näin varmistat raudan imeytymisen

MC-FI-01146

Asiantuntijana gastroenterologian erikoislääkäri, LT Markku Pajala, joka toimii Kuopion yliopistollisen sairaalan KYSin endoskopiayksikön johtajana.