Hae Rosiesta

Jaa

Lapsettomuus on saanut Hannan tuntemaan riittämättömyyttä: ”Ajattelin olevani viallinen, ja etten ole tarpeeksi nainen”

Hanna Härkösen elämässä risteilevät toivon ja surun ajanjaksot. Viiden vuoden yrittämisen jälkeen lasta ei ole tullut eikä tahattoman lapsettomuuden syy ole selvinnyt.

teksti Johanna Lätti ~ kuvat Niko Saarinen
asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sanna Hänninen, Kanta-Hämeen keskussairaala ja Lääkärikeskus Aava

Meillä kaikilla on kaksi elämää. Toinen elämä alkaa siitä, kun ymmärrämme, että meillä on vain yksi elämä.

Näin lukee Hanna Härkösen, 30, Instagram-päivityksessä, ja samaa mentaliteettia hän pyrkii noudattamaan elämässään. Se sujuu useimmiten hyvin, sillä rakastava mies, inspiroiva työ liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjänä, kolme koiraa ja ystävät tuovat elämään iloa, voimaa ja merkityksellisyyttä.

On kuitenkin yksi asia, joka tuo aika ajoin elämään surun sävyjä – lapsettomuus. Hannalla on ollut nuoresta asti vahva tunne, ettei hän voi saada lapsia, ja viimeisen vuoden aikana hän on havahtunut pelkoon, että elää tuota ajatusta todeksi.

Tahattomasta lapsettomuudesta puhutaan, kun raskaus ei ole alkanut vuoden kuluessa säännöllisistä yhdynnöistä huolimatta. Hanna ja hänen miehensä Jukka ovat yrittäneet lasta jo viitisen vuotta.

”Emme ole koskaan yrittäneet pakolla, mutta olemme antaneet asialle mahdollisuuden. Mitään raskauteen viittaavaakaan ei ole silti tapahtunut”, Hanna sanoo.

Suru ja pelko pääsivät pintaan viime keväänä, kun Hannalla oli kova treenijakso tankotanssikisoja varten. Samalla hän oli kunnallisvaaliehdokkaana ja teki pitkiä työpäiviä. Kesäloman alkaessa Hanna oli umpiväsynyt, keho tuntui tyhjältä kuorelta ja negatiiviset ajatukset kiersivät kehää.

”Ajattelin olevani huono ja viallinen, ja etten ole tarpeeksi nainen. Entisaikoina minut olisi hylätty, koska en pysty tuottamaan lapsia. Itsetuntoni romahti, enkä halunnut katsoa itseäni peilistä. Velloin huonossa energiassa.”

Hanna Härkönen ja hänen miehensä ovat yrittäneet lasta jo viitisen vuotta, mutta mitään raskauteen viittaavaa ei ole tapahtunut.

Hanna koki ristiriitaisia tunteita siitä, että he Jukan kanssa liikkuvat aktiivisesti, syövät monipuolisesti ja terveellisesti, tekevät tilaa levolle, harrastavat usein seksiä eivätkä käytä päihteitä satunnaista alkoholiannosta enempää.

”Ja silti tämä on näin hankalaa.”

Ferritiini ja kova treeni voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen

Tilastollisesti raskaus alkaa ehkäisyn poisjättämisen jälkeen 80 prosentilla pareista vuoden kuluessa, jos nainen on alle 38-vuotias. Tämän jälkeen vielä puolet tulee raskaaksi seuraavan vuoden aikana.

Tilastot ovat Hannalle tuttuakin tutumpia. Hän kävi hiljattain gynekologilla, joka kertoi tilastoista ja sen, että Hanna on nuori ja hyvässä kunnossa, myös sisätutkimuksen perusteella.

Hanna sai lääkettä, joka vaikuttaisi keltarauhashormonin tuotantoon. Käynnistä jäi turhautunut olo.

”Liikun paljon, ja minulla on aina ollut alhainen rasvaprosentti. Kysyin sen vaikutuksesta, samoin kuin ferritiinin, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei niillä ole merkitystä.”

Kanta-Hämeen keskussairaalan lapsettomuuspoliklinikan vastuulääkäri Sanna Hänninen on hieman toista mieltä. Toisinaan alhainen paino ja isot treenimäärät voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen, ja kuukautiset voivat jäädä pois. Myös alhainen ferritiini voi vaikuttaa raskaaksi tulemiseen.

”Jos on viitteitä raudanpuutteesta, kärsii runsaista kuukautisista, on kasvissyöjä tai vegaani ja liikkuu paljon, ferritiini kannattaisi mittauttaa. Arvon tulisi olla yli 30”, Hänninen sanoo.

Mitä tulee hormonaaliseen ehkäisyyn, Hännisen mukaan oma hormonitoiminta ja kuukautiskierto tasaantuvat yleensä parissa kuukaudessa ehkäisyn lopettamisen jälkeen, joten se ei yleensä vaikuta lapsettomuuteen.

Lue myös: Raudanpuute ja lapsettomuus – onko niillä yhteyttä?

Hanna on pohtinut, voivatko runsas liikunta, alhainen rasvaprosentti tai mahdollinen raudanpuute vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

Lapsettomuushoidot auttavat jopa 80 prosenttia

Lapsettomuustutkimuksiin ja -hoitoihin hakeutuu vuosittain 3 000–4 000 paria ja itsellistä naista. Hänninen suosittelee tutkimuksia vuoden yrittämisen jälkeen. Jos naisella on ikää yli 38 vuotta, tutkimuksiin kannattaa hakeutua jo aiemmin, sillä tahaton lapsettomuus lisääntyy naisen iän myötä.

Hanna ja Jukka eivät ole käyneet lapsettomuustutkimuksissa. Hanna olisi toivonut, että gynekologi olisi ohjeistanut hänet tutkimuksiin.

”En ole vielä löytänyt sivustoa, jossa kerrottaisiin, että jos olet yrittänyt lasta viisi vuotta, toimi näin.”

Toisaalta Hanna kokee, ettei ole vielä valmis kuulemaan, onko lapsettomuus lopullista.

”Pelkään, että minulle sanotaan, etten voi tulla raskaaksi. Tiedän, että on typerää jäädä odottelemaan ja jossittelemaan, mutta en ole vielä henkisesti valmis, jos tuomio on lopullinen.”

Hännisen mukaan lapsettomuustutkimuksissa voidaan muun muassa selvittää tapahtuuko ovulaatio, toimivatko munasarjat normaalisti ja ovatko munanjohtimet auki. Ne voivat tukkeutua endometrioosin tai sairastetun klamydian tai muun lantion alueen infektion seurauksena.

Ultraäänellä poissuljetaan kohdun rakennepoikkeavuudet ja tarkastetaan munasarjojen rakenteet. Mieheltä tutkitaan siittiöiden määrä, laatu ja liikkuvuus.

”Aina on tärkeää tutkia molemmat, sillä lapsettomuuden syy on yhtä usein miehessä kuin naisessa”, Hänninen sanoo.

Vaikka tutkimukset voivat pelottaa, Hänninen korostaa, että niiden kautta löytyy usein myös apua ja hoitomahdollisuuksia. Jopa 80 prosenttia lapsettomuushoitoihin hakeutuneista tulee raskaaksi.

Lue myös: Sadun endometrioosi todettiin viiveellä – raskaus onnistui silti lapsettomuushoidoilla

Unelma perheestä elää vielä

Hanna ja Jukka muuttivat kolme vuotta sitten Kauniaisista metsän syrjään Jalasjärvelle. Kun pariskunta lähtee metsälenkille koirat ilosta haukkuen, Hanna näkee usein mielessään, että porukkaan sopisi pikkuinen taapero.

”Unelmoin, että saisimme rakentaa näköisemme perhe-elämän, jossa lapsi pääsee kosketuksiin luonnon, eläimien, ihmisten ja liikunnallisen elämäntavan kanssa.”

Hanna kokee olevansa onnekas, kun hänellä on vierellään mies, joka kykenee ottamaan vastaan toisen tunteet eikä lähde hänen synkkyyksiinsä mukaan.

”Jukka ei koskaan sano, että älä nyt taas jaksa, vaan antaa tilaa käydä asiaa läpi. Hän ei alista tunteitani. Jos minulla on päähänpisto, että nyt syön macaa, se auttaa, niin Jukka on aina mukana, että siitä vaan”, Hanna naurahtaa.

Hanna haaveilee perhe-elämästä, jossa lapsi pääsee kosketuksiin luonnon, eläinten, ihmisten ja liikunnallisen elämäntavan kanssa.

Lapsettomuuslääkäri Sanna Hänninen sanoo, että hedelmällisyyteen voi vaikuttaa terveellisillä elämäntavoilla, ja että foolihappoa ja D-vitamiinia voi suositella kaikille raskautta toivoville. Sen sijaan ylipaino, tupakointi, alkoholi ja muut päihteet heikentävät hedelmällisyyttä.

”Huonossa hoitotasapainossa olevat sairaudet, kuten diabetes, epilepsia, suolistosairaudet tai keliakia, voivat myös vaikuttaa raskautumiseen.”

Hedelmöityshoidot vielä kokeilematta

Hannalla lapsettomuuteen voi liittyä myös endometrioosi. Sitä ei ole koskaan diagnosoitu, mutta kukaan gynekologi ei ole poissulkenut sen mahdollisuutta. Endometrioosipotilailla on yleisesti noin 7–9 vuoden viive diagnoosissa.

Hanna kuvaa kuukautiskipujaan kuin puukon iskuiksi alavatsaan ja joskus kipu tuntuu myös jaloissa ja selässä. Toisinaan ennen kuukautisia nousee kuume, ja Hannalla on myös yhdyntäkipuja.

”Endometrioosi voi heikentää kohdun limakalvon tilaa, huonontaa munasarjojen toimintaa ja tukkia munatorvia ja aiheuttaa sen vuoksi lapsettomuutta. Kaikkia endometrioosin vaikutusmekanismeja ei tunneta. Silti suurin osa endometrioosista kärsivistä tulee raskaaksi ongelmitta”, Hänninen kertoo.

Lääkärin mukaan lapsettomuutta on hieman helpompi hoitaa, kun sille löydetään syy tai selitys. Esimerkiksi jos ovulaatio puuttuu, se voidaan saada lääkkeellisesti aikaan, ja siihen voidaan yhdistää myös inseminaatio, jossa käsiteltyjä siittiöitä ruiskutetaan kohtuonteloon.

Jos naisella on enemmän ikää ja lapsettomuus on kestänyt pitkään tai sukusolujen määrä tai laatu ovat selvästi heikentyneet, yleensä suunnitellaan suoraan koeputkihedelmöitystä.

Hanna ei ole sulkenut hedelmöityshoitojen mahdollisuutta pois.

”En ole vielä valmis hoitoihin. Vasta kun olen käynyt kaikissa tarpeellisissa tutkimuksissa, ja jos ilmenee, että raskautumiseen on toivoa, on mahdollisesti aika ottaa tämä kortti esiin”, hän sanoo.

Todennäköisin seuraava askel on verikokeena otettava AMH-testi, joka kertoo anti-mullerian-hormonin tason, eli miten paljon munasarjoissa on jäljellä varhaisia munarakkuloita. Hännisen mukaan AMH-testi on hyvä lisätyökalu hedelmällisyyden selvittelyyn.

Lapsettomuus on vahvistanut parisuhdetta

Myös adoption ja sijaisvanhemmuuden mahdollisuudet ovat käyneet Hannan mielessä.

”Adoptiosta olen välillä salaa haaveillut. Maailmassa on paljon lapsia, jotka kaipaavat perhettä ja rakkautta.”

Kesän tunnemyrskyn jälkeen Hannan olo on tasaantunut. Hän osaa iloita siitä, että saa tehdä lasten kanssa töitä ja sitä kautta olla myös kasvattajan roolissa. Myös siskon vuoden vanha taapero on maailman ihastuttavin olento, eikä Hanna koskaan koe katkeruutta muiden lapsionnea katsoessaan.

”En halua uhriutua. Prosessini on vielä kesken, mutta jos lopulta olemme lapseton pari, sitten olemme. Meillä on vahva parisuhde ja lapsettomuus on yhdistänyt meitä yhä tiiviimmin yhteen.”

Lue myös: Hedelmöityshoidot vai adoptio – jos luomuraskaus ei onnistu, toive perheestä voi vielä toteutua

Sekä: Lapsettomuus puheenaiheena on yleistynyt ja hedelmöityshoitoihin hakeudutaan alati iäkkäämpinä

MC-FI-00896

MIKÄ ENDOMETRIOOSI?

  • Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta on kohdun ulkopuolella. Tämä aiheuttaa pysyvän tulehdusreaktion.
  • Yleisin oire on voimakas, useamman päivän kestävä kuukautiskipu. Muita oireita ovat muun muassa välivuodot, yhdyntäkipu ja tihentynyt virtsaamistarve. Endometrioosi voi aiheuttaa lapsettomuutta.
  • Noin 10–15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista naisista sairastaa endometrioosia ja se on ainakin osittain perinnöllistä.
  • Sairauteen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan helpottaa tulehduskipu- ja hormonilääkkeillä tai leikkauksella, jossa poistetaan endometrioosipesäkkeitä.

Lähde: Korento ry